Markus Granlundin taklauksen kohteeksi joutuneen Jokerien pelaajan kohtalo säikäytti – tilasta nyt huojentava päivitys
Suomen ja Ruotsin olympiakohtaamisessa kuohui sunnuntaina huolella. Ensiksi mainittu jäähyili toisessa erässä urakalla Ruotsin painellessa 0-3-johtoon. Niin vain Leijonat kuitenkin käänsi pelin ja voitti jatkoilla 4-3.
Pelin yksi kohauttavimmista tapauksista oli Markus Granlundin ja Philip Holmin törmääminen. Ensiksi mainittu lensi suihkukomennuksen takia ulos ja Holmin peli jäi kesken loukkaantumisen vuoksi.
– Voi voi voi. Se osui Holmia todella pahasti päähän, suoraan. On vaikea nähdä, etteikö tuosta tulisi suihkukomennusta. Tämä oli niin ruma taklaus, että se saattaa johtaa pelikieltoon. Mielestäni siitä ei ole kysymystäkään, Viktor Stålberg manasi Discoveryllä.
– On olemassa vaara, että hän joutuu jättämään turnauksen kesken. Tämä on niin lyhyt turnaus, että voi olla, ettei tuosta ehdi palautua, kommentaattori Tommy Åström mietti.
No, arviot menivät pieleen sen puolesta, ettei Holm ole loukkaantunut – ja hyvä niin.
– Philip voi hyvin, hänellä ei ole ollut oireita tänään. Hän on salilla tänään, jotta voimme seurata hänen mahdollisia oireita, Tre Kronorin lääkäri Jonas Kalman kertoi Expressenin mukaan.
Hän ei siis kärsi aivotärähdyksestä?
– Ei.
Aivotärähdys voi kuitenkin alkaa oireilemaan myöhemmin. Juuri siksi Jokerien pelaajaa seurataa nyt erityisen tarkkaa.
Ruotsi eteni jatkoaikatappiosta huolimatta suoraan puolivälieriin, jossa vastaan tulee voittaja parista Kanada-Kiina. Alkusarjassa vaahteranlehtipaidat kaatoivat kisaisännät 5-0.
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä