Liigahyökkääjä palasi askiin liki vuoden tauon jälkeen – on nyt liekehtinyt maali per peli -tahtiin: ”En tiedä itsekään, mistä maalit tulevat”
KOUVOLA. TPS:n viime aikojen alakulo jatkui keskiviikkona myös Kouvolassa KooKoon vieraana. Turkulaisjoukkue lähti päätöserään 1-3-johdosta, mutta kolmannen kaksikymppisen aikana isännät takoivat neljä maalia 5-3-voitossa.
Ne syntyivät vain noin kuuden minuutin sisällä toisistaan. Maaleista kaksi oli Toni Suurosen käsialaa. Haminalainen on pelannut tällä kaudella vasta kolme ottelua, joissa on syntynyt kunnioitettavat kolme rysää.
– Ei tule äkkiseltään mieleen tuollaista maalipätkää. En ole kiinnittänyt erityisesti huomiota laukauksen treenaamiseen. En tiedä itsekään, mistä maalit tulevat, helmikuussa askiin palannut hyökkääjä viittasi sekä joukkueen että omaan maalikimaraan.
Suuronen oli pelannut ennen helmikuuta viime maaliskuussa. Lätkä maistuu, vaikka arki meillä kaikilla on mitä on.
– Maistuu todella hyvältä. Viimeisestä pelistä taisi olla se kymmenen ja puoli kuukautta.
Toisessa erässä näytti siltä, että peliä alati vienyt KooKoo katkeaisi Juhani Jasun upeaan yksilösuoritukseen. Hän veivasi vastahyökkäyksessä puolustajan paikalle joutuneen hyökkääjä Kim Strömbergin solmuun ja perään upean 1–2-osuman.
Vaan ei laantunut KooKoo.
– No joo. Kyllä mun mielestä oltiin niskan päällä koko ajan. Toisessa erässä meinasi ehkä mennä pakottamiseksi.
– Mun mielestä tekeminen on ollut koronatauon jälkeen hyvää. Pienet asiat eivät hetkauta, Suuronen viittasi pienillä asioilla Jasun maaliin, joka syntyi pitkään paineistaneen KooKoon kiekonmenetyksen jälkeen.
– Toisella erätauolla kopissa ei ollut mitään poppakonsteja.
KooKoo sai ottaa arkena kello 17 alkaneeseen matsiin 500 katsojaa. Hallin kuuluttaja kuulutti hauskasti, että katsomo oli loppuunmyyty.
Kotiyleisö huusi pelin tauottua Suurosen nimeä, kun tämä oli C Moren haastattelussa ennen tätä juttutuokiota.
– Tuntuu todella hyvältä. Toivotaan, että saataisi ottaa enemmän piakkoinkin yleisöä.
Liigan kovin laukaus oli kyseisen matsin jälkeen Kärppien Taneli Ronkaisen (162,9) nimissä. KooKoon Sam Lofquistin kudeista yksi lähti 161,4 kilometrin tuntinopeudella. Se ei ole pelaajan paras, ja vieläkin hurjemmalla kudilla 162,7 irtoaa tilaston kakkospaikka.
– Hän treenaa kutia, tuo ei ole sattumaa. Treeneissä ei viitsi eteen mennä, Suuronen virnisti lopuksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!