Markus Niemeläinen on kiinnittänyt NHL-seuraajien huomion viimeisissä otteluissaan Edmonton Oilersin puolustuksessa.

Oilersin miehistöön Duncan Keithin loukkaantumisen myötä kutsun saanut 23-vuotias 3. kierroksen varaus on osoittanut nopeasti, mikä on miehiään. Varsinkin puolustajan kova pelitapa on tehnyt vaikutuksen. Miestä kaatuu 197-senttisen puolustajan tieltä tiheään tahtiin.

The Hockey Writers -sivusto ylistää suomalaisen Oilersin peliin tuomaa uutta elementtiä.

– Kun sanotaan jonkun astuvan eteen, se tarkoittaa tyypillisesti sitä, että käytät saamasi näyttöpaikan hyväksesi. Niemeläinen kirjaimellisesti astuu vastustajan eteen ja jyrää heidät lukuisilla taklauksillaan, joiden ansiosta hänet todella huomataan.

– Niemeläinen tuo Oilersin peliin elementin, joka heiltä on puuttunut jonkin aikaa. Hän on fyysinen, eikä piittaa siitä, ketä taklaa. Samalla hän ei pelaa itseään ulos tilanteista tai ole vastuuton puolustussuuntaan. Tämä on huomattu organisaatiossa ja arvioiden mukaan Niemeläinen ei ole se pelaaja, joka tippuu kokoonpanosta Keithin palatessa, THW näkee.

Ässistä Pohjois-Amerikan kaukaloihin viime kaudella suunnannut puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella 10 NHL-ottelua. Farmiliiga AHL:ssä pakkijärkäle on luutinut tällä kaudella 23 ottelussa tehoin 2+5=7.