Leijonien olympiajoukkueen hyökkääjä Marko Anttilan jumiutuminen koronaeristykseen on puhuttanut Pekingissä sunnuntaina. Kollega Harri Pesonen kertoi Jääkiekkoliiton nettisivuilla, että Anttilalle kävi pelätty.

– Tuo oli tämän reissun pahin uhkakuva. Kaikki tiesivät, että noin voi käydä, ja nyt sattui ”Stretsille” käymään. On mentävä paikallisten säännöillä, mutta kyllähän se sapettaa kaverin puolesta. Olisi hienoa saada ukko takaisin joukkueen mukaan, vuoden 2019 maailmanmestari Pesonen sanoi toisesta kultaleijonasta.

Päävalmentaja Jukka Jalosen luottomieheen on oltu yhteyksissä videopuhelun turvin. Anttila on erityshotellissa, jonka olosuhteista on annettu suorastaan surkeaa palautetta.

– Kun 100-kiloista ruokitaan, siinä on haastetta. Mutta eiköhän sitä muutaman päivän pärjää vähän laihemmalla ruoalla, täällä kylässä saa sitten syödä vaikka koko päivän.

Olympiakylän tarjoilut siis sentään ovat kunnossa. Koronavirusarjessa ihmisten ei auta oikein muuta kuin elää päivä kerrallaan, ja ottaa eteen tuleva vastaan.

Toivottavasti ainakaan leijonalaumaan ei tule enää takaiskuja, sillä olympia-avaus lähenee. Suomi avaa olympiaurakan torstaina Slovakiaa vastaan. C-lohkon muut maat ovat Ruotsi ja Latvia.

– Ollaan avoimin mielin ja pyritään pitämään hyvä fiilis porukassa. Mutta eiköhän tässä aleta jo olemaan voiton puolella, kun täällä on oltu jo jonkin aikaa. Toivotaan, että ne tartunnat olisivat jo tulleet, jos ovat tullakseen, Pesonen mietti.