Laaja-alaisesti vallitseva tasa-arvokeskustelu on saanut vettä myllyyn viime aikoina urakalla, varsin yllättävän syyn takia. Keskustelu kiihtyi, kun muun muassa tammikuulle Ruotsiin suunniteltu alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaus peruttiin koronavirustilanteen takia.

Samaan aikaan alle 20-vuotiaat miehet pelasivat omaa turnaustaan Kanadassa. Lopulta kesken jäänyttä turnausta, jossa keskiviikkoiltaan mennessä oli peruttu jo kaksi matsia nimenomaan koronavirustartuntojen takia.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF perusteli porua aiheuttaneen tapauksen taustoja varsin argumentoidusti nettisivuillaan. Alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen yksi painavimmista järjestämisperusteluista liittyy talouteen. Tulot mahdollistavat esimerkiksi liiton selviytymisen.

– IIHF:llä on huolenpitovelvollisuus kaikista turnauspelaajista, erityisesti alaikäisistä. Olisimme vastuuttomia ja rikkoisimme velvollisuuksiamme, jos järjestäisimme neljä alle 18-vuotiaiden tyttöjen turnausta ja kaksi miesten alle 20-vuotiaiden turnausta lääketieteellisen toimikuntamme suosituksen vastaisesti, liiton puheenjohtaja Luc Tardif aloitti.

Alle 20-vuotiaiden turnauksessa pelaajat ovat pääsääntöisesti aikuisia, alle 18-vuotiaiden turnauksessa alaikäisiä. Huomioitava on sekin, että peruttujen turnausten joukossa on sekä miesten että tyttöjen turnauksia – eli alle 20-vuotiaiden miesten että alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-alasarjakekkereitä.

Turnauksia yritettiin myös siirtää. Tardif painotti sitä, että kyse ei ole sukupuolesta, vaan koronaviruksesta.

– Keskusteluita käytiin, mutta turnauksen siirtäminen edellyttää IIHF:n, isäntämaan ja osallistuvien joukkueiden yhteistä päätöstä.

– Ruotsin U18-tyttöturnauksen järjestelytoimikunta vahvisti, että tapahtuman pelaaminen ehdotuksen mukaan maalis-huhtikuussa olisi vaikeaa kansallisten sarjojen aikataulutuksen takia.

– Kysyisin vuorostani sitä, että miten reilua on aina perua alempien sarjojen turnaukset? Nyt on peruttu kuusi turnausta, ei yhtä – sen kriitikot unohtavat.