Seuraava mies ulos – kanadalaispelaaja lähtee Liigan pudotuspeleistä karsiutuvasta SaiPasta: ”Kausi on ollut jotain ihan muuta kuin mitä olisimme toivoneet”

Liigan pudotuspeleistä karsiutuva SaiPa kertoi tiistaina nettisivuillaan, että kanadalaispelaaja David McIntyre (arkistokuvassa) lähtee Lappeenrannasta kesken kauden.
Sopimuksen purun taustat ovat kuulemma samat kuin Nick Halloranin kohdalla, eli SaiPan palkanmaksukyvyn ja taloudellisen tilanteen turvaaminen.
– Teemme säästötoimenpiteet tässä kohdassa, että pystymme pitämään kiinni meidän alkaneesta ja kehittyvästä tarinastamme. Kaikki toimenpiteemme tähtäävät siihen, että käytössämme olisi kasvava pelaajabudjetti ensi kaudella, Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtaja Jussi Markkanen sanoi.
Sopimus purettiin tieodtteen mukaan yhteisymmärryksessä. Kanadalainen tiesi, että lähteminen auttaa seuran tulevaisuutta.
– Haluan aina olla avuksi, joten tämä ratkaisu oli välttämätöntä tehdä. SaiPalla ja Lappeenrannalla on aina erityinen paikka sydämessäni. Kausi kaikkinensa on ollut jotain ihan muuta kuin mitä minä tai joukkue olisimme toivoneet, mutta sydämeni on ollut koko ajan oikeassa paikassa.
Tunteikkaille kommenteille on katetta. Joukkueen apukapteeni iski tällä kaudella 37 pelissä vain 13 (4+9, -12) pistettä, ja eräissä otteluissa hän oli juttujen mukaan katsomossa ilman loukkaantumis- tai terveyshuolia.
Pelaajan aiempi visiitti Etelä-Karjalaan sujui paljon paremmin. Sesongit 2014-15 toivat tilille 106 runkosarjan peliä ja 88 pistettä lukemin 28+60.
Lisäksi SaiPa ylsi kummallakin kaudella pudotuspeleihin, joissa McIntyre summasi 13 ottelua ja pinnat 1+8=9 (-3). Nyt SaiPa ei tule yltämään sinne, kun eroa viimeiseen jatkopaikkaan on jo 19 pistettä. Lappeenrantalaisten kausi tulee päätökseen 20 runkosarjaottelun kuluttua.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!