No nyt puheet – itsensä luotsiksi nimennyt Roman Rotenberg vertasi itseään jalkapallon luotsisuuruuteen: “Mihin tarvitsen päävalmentajaa?”
Jääkiekkomaailma kuohui alkuviikosta, kun Venäjän KHL:stä kantautui käsittämättömiä uutisia. Sarjan kärkiporukoihin kuulunut pumppu SKA Pietari kertoi, että sen uudeksi päävalmentajaksi nousee liikemies ja miljardööri Roman Rotenberg.
SKA:n johtoportaaseen kuuluva Valeri Bragin jatkaa venäläissuomalaisen taustoilla muissa valmennustehtävissä. Hän oli saanut joukkonsa mainioon liitoon alkukaudesta.
Monen oli vaikea ymmärtää syitä ihmeelliselle siirrolle, eikä sille kyllä urheilullisia perusteluita ollut – ainakaan KHL:n kärkijoukkueen perustilastoja katsomalla.
Itse itsensä luotsiksi nimennyt Rotenberg kertoi kohutapauksen taustoista Championatille.
– Mihin tarvitsen päävalmentajaa? Jose Marino aloitti aikoinaan jalkapallon puolella Alex Fergusonin tulkkina. Hän ammensi sitten oppeja ja tuli menestyksekkääksi luotsiksi. Vastaavanlaisia tarinoita on nähty.
Rotenberg tarkoitti Jose Marinolla oletettavasti Jose Mourinhoa. Tällä ja Fergusonilla on yhteistä taustaa Portugalista ja Espanjasta, jalkapallon suurmaista.
Rotenberg painotti, että nyt hänellä on sauma kehittyä. Tämän unelma on kuulemma olla mukana jääkiekon parissa ja tehdä töitä pelaajien kanssa. Hän haluaa auttaa pelaajia voittamaan.
Tarina ainakin alkoi hyvin tiistaina. SKA voitti kiinalaisen Kunlunin 5-1 itse itsensä luotsiksi nimenneen alaisuudessa.
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!