Maalivahti jätti pelin raivoten kesken, päävalmentaja ei saapunut lehdistötilaisuuteen – Kärpät on ajautunut synkkään kierteeseen
Kuva: Taneli Niinimäki
Kuluvan Liiga-kautensa suhteellisen hyvin aloittanut Oulun Kärpät on ajautunut synkkään kierteeseen viimeisten viikkojen aikana. Marraskuun 10-1-rökälevoiton jälkeen JYPiä vastaan joukkue on pelannut 18 ottelua ja voittanut niistä ainoastaan kuusi ja kerännyt yhteensä 20 pistettä.
Viimeisimpänä Kärpät hävisi Tampereella Ilvekselle lukemin 4-0 maanantai-iltana. Ottelu eteni maalittomana lähes 48 minuuttia, kunnes Ilves onnistui avamaan maalihanat, minkä myötä osumia syntyi vielä useampikin.
Lukemat pysyivät Kärppien kannalta siedettävinä lähinnä venäläisvahti Stanislav Galimovin hyvien otteiden ansiosta. Hän torjui ottelussa 27 kiekkoa, kun taas Ilveksen Vadim Zherenkon tarvitsi venyä kiekon tielle ainoastaan 12 kertaa.
Ilveksen tehtyä kolmannen osumansa ajassa 52.04 Galimov menettikin hermonsa totaalisesti. Hän paiski ja potki varusteitaan ja luisteli vaihtoaitioon oma-aloitteisesti päättäen ottelun omalta osaltaan siihen paikkaan. Hänen tilalleen maalille luisteli loppuajaksi Joel Blomqvist. Näet videon tilanteesta täältä.
Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola ei saapunut myöskään ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Siellä nähtiin ainoastaan Ilveksen käskyttäjä Jouko Myrrä.
Oululaisnipun joukkueenjohtaja ja maalivahtivalmentaja Ari Hilli vahvisti MTV:lle, että joukkueella oli käynnissä kriisipalaveri pukukopissa.
– Kyllä näin kävi. Sen verran tunnetta oli pelin jälkeen. Pahoittelen, että meiltä ei sinne tullut ketään, Hilli kommentoi.
Kärpät on parhaillaan sarjataulukossa neljäntenä, kun se on kerännyt 40 ottelusta 64 pistettä. Takana kärkkyvät joukkueet ovat kuitenkin pelanneet 3-6 ottelua vähemmän kuin Kärpät.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä