Ukko-Pekka Luukkoselta taas mieletön suoritus NHL:ssä – torjui voiton ja tähdistöön

Buffalo Sabresin suomalaisvahti Ukko-Pekka Luukkonen nousi keskiviikkoyönäkin joukkueensa ja itse asiassa koko ottelun tähtipelaajaksi. Ottelun, jossa Winnipeg Jets otti lukua numeroin 2-4. 34 koppia ottanut suomalainen valittiin matsin kakkostähdeksi.
Maalikooste tästä tai ohesta:
Kun Buffalon maalilla on käynyt tällä kaudella useampi seppä, riittää ykkösvahdin pelipaikasta kilpailua. Luukkosen torjuntaprosentti ennen viime yötä oli kolmen pelin jälkeen vakuuttava 93,8. Suomalainen on pelannut lisäksi AHL:ää Rochester Americansissa 12 pelin verran (88,8).
– Se, kuinka hän reagoi vastoinkäymisiin, on todellakin avainkysymys jokaisen nuoren pelaajan arjessa, Sabres-luotsi Don Granato oli sanonut seuran kotisivuilla.
Mistä siis on kysymys?
– Emme halua heidän joutuvan tilanteeseen, jossa he ovat ylikuormitettuja tai tuntevat itsensä olevan sellaisessa tilassa. Se voisi hidastaa kehitystä tai viivästyttää kehittymistä jatkossa.
Buffalon maalivahtiosastolla ovat tällä kaudella esiintyneet nuorten maailmanmestarin lisäksi Craig Anderson (92,1), Dustin Tokarski (90,3), Aaron Dell (87,2) ja Malcolm Subban (76,0).
LUE KESKIVIIKKOAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Sieltä helähti: Nuorten maailmanmestari iski uransa ensimmäisen maalin NHL:n surkimuksen väreissä – ”Se oli hieno tunne”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!