Suomalainen ykköskierroksen varaus sai tylyn viestin NHL:ssä – passitettiin farmiliigaan

© Kuva: Getty Images

NHL-seura Calgary Flamesissä vähäiselle vastuulle jäänyt puolustaja Juuso Välimäki on saanut komennuksen farmiliiga AHL:ssä pelaavan Stockton Heatin riveihin.

Välimäki, 23, on mahtunut tällä kaudella Flamesin NHL-kokoonpanoon vain kahdeksassa ottelussa, joissa entinen 1. kierroksen 16. varaus on merkkauttanut kaksi syöttöpistettä.

1,55 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttivan Välimäen passitus AHL:ään ei vaadi siirtolistan läpäisemistä, joten Flamesillä ei ole huolta kärkivarauksensa päätymisestä toiseen NHL-organisaatioon.

Kulunut NHL-kausi on tuonut pientä takapakkia Välimäen uralle. Suomalainen pelasi viime kaudella peräti 49 NHL-peliä, joissa puolustaja merkkautti tehot 2+9=11.


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.