Kova ratkaisu! Ruotsalainen NHL-tähti kieltäytyy olympialaisista – tässä syy
Vegas Golden Knightsin maalivahti Robin Lehner antoi Twitter-tilillään kohahduttaneen lausunnon. Hän ei ole lähdössä edustamaan Ruotsia olympialaisiin.
Lehner on yksi kolmesta ruotsalaisesta ykkösvahdista NHL:ssä. Muut ovat Jacob Markström ja Linus Ullmark, joka on kärsinyt tälläkin kaudella loukkaantumisista. Lehnerille olisi siis ollut Tre Kronorin maalilla kovasti kysyntää.
– Joukkueemme pelasi tänään hyvin. Minun on otettava esiin se asia, etten lähde olympialaisiin. Olen todella pettynyt ja tämä on vaikea päätös, sillä tällainen mahdollisuus tulee vain kerran elämässä. Todellisuus on se, että lähteminen ei olisi ideaalia mielenterveydelleni, Lehner kirjoittaa.
– Meni kauan aikaa, että sain päätöksen tehtyä yhdessä psykiatrini ja perheeni kanssa. Hyvinvointini on tultava ensin ja karanteenit ja tietämättömyys, jos saan positiivisen testituloksen, ovat liian iso riski minulle. Ruotsilla on hyvä joukkue ja Markström on peto. Toivon, että ihmiset ymmärtävät.
Lehner on pelannut tällä kaudella 19 NHL-ottelia. Niissä hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 91.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa