KooKoo – HPK: Jatkuuko Kerhon nousu?
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
KooKoo – HPK
Keskiviikko 08.12. klo 18:30
KooKoo hyppää askiin toista iltaa peräkkäin. Vastaan sarjakakkonen saa raketin lailla sarjataulukossa ylöspäin nousevan HPK:n, jonka umpisolmut tuntuivat avautuvan kertaheitolla uuden valmennuksen myötä. Ottelu KooKoota vastaan onkin mielenkiintoinen tasonmittaus Jarno Pikkaraisen johdolla kukoistavalle Kerholle.
Kouvolalaiset hakivat jatkoaikavoiton KalPasta tiistaina. Olli Salon suojatit olivat pahasti paineen alla ensimmäisessä ja kolmannessa erässä, mutta saivat hieman pelitapahtumien vastaisesti matkaansa kaksi pistettä. Hyvä viimeistely ja maltillinen pelisysteemi on vienyt KooKoota yllättävänkin ylös taulukossa. Joukkue ei varsinaisesti loista, mutta tekee tiukkaa duunia illasta toiseen.
Kaikki putket katkeavat aikoinaan – niin myös HPK:n kova kymmenen voiton putki, joka mureni sarjakärki TPS:n käsittelyssä. Ottelun ainoa maali nähtiin jatkoajalla, vaikka Kerholla oli tilaisuutensa etenkin avauserässä. Pikkaraisen aikakaudella joukkueen alakerta on laitettu säppiin todella mallikkaasti, eikä Kerholle ole totisesti helppo tehdä maaleja. Joukkueessa ei ole kovia tehomiehiä – Michael Joly on melko lailla yksinäinen tässä suhteessa – mutta joukkueen pakka on todella tiukka.
Lyö vetoa ottelusta:
Illan ottelu ei lupaile mitään maalijuhlia. Kaksi työteliästä joukkuetta saattavat hyvinkin sulkea toisensa pois maalintekotonteilta. Vetoihin maistuu jossain määrin juuri vähänmaalisuus, joten otetaan vetosuosituksena Ottelussa alle 5.5 maalia kertoimella 1,67. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta