Jukurit ilmiömäisessä vireessä Liigassa – nousi jo kuuden parhaan joukkoon!
Kuva: Ilari Isotalo
Mikkelin Jukurien alkukausi ei ollut erityisen onnistunut tulosten valossa. Olli Jokisen johtama ryhmä keräsi 16 ensimmäisestä ottelustaan vain viisi voittoa ja 14 pistettä. Joukkue majaili niihin aikoihin sarjataulukon häntäpäässä. Tuon jälkeen tahti onkin muuttunut aivan totaalisesti.
Edellisestä 17 ottelustaan Jukurit on puolestaan napannut peräti 13 voittoa ja 42 pistettä. Tuolla ajanjaksolla joukkue on jäänyt ainoastaan kerran kokonaan ilman pisteitä. Parhaillaan käynnissä on myös komea kymmenen ottelun pisteputki. Torstaina Jukurit kaatoi kotonaan JYPin lukemin 4-1, minkä myötä joukkue nousi sarjataulukossa sensaatiomaisesti jo kuudenneksi!
Jukurien tehokkain pelaaja JYP-ottelussa oli ruotsalaishyökkääjä Joachim Rohdin, joka paukutti tehot 2+1. Muista osumista vastasivat tuore venäläishankinta Kirill Maksimov sekä joukkueen kapteeni ja ykköstykki Petrus Palmu.
Kuluva kausi on Jukureille kuudes Liigassa nousun jälkeen. Aiemmalta viideltä kaudelta sen paras sijoitus on 11:s eikä se siis ole edennyt pudotuspeleihin vielä kertaakaan.
Vuosi päätetään voitokkaasti, kun JYP kaatuu Ikiomalla 4-1! 10. peräkkäinen ottelu pisteillä!


Jatketaan taistelua ensi viikolla vieraskentillä Sportia ja Kärppiä vastaan!
#Jukurit #OmienPuolesta #Liiga
Jatketaan taistelua ensi viikolla vieraskentillä Sportia ja Kärppiä vastaan!
#Jukurit #OmienPuolesta #Liiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
