Itävalta – Suomi: Nuorten Leijonien maalintekoharjoitukset

Nuorten MM-kisat
Itävalta – Suomi
Maanantai 27.12. klo 21:00
Nuoret Leijonat aloittivat U20 MM-kisat odotetusti voitolla Saksasta, mutta marginaali jäi loppujen lopuksi melko pieneksi, kuten eilisessä vetoennakossa uumoiltiinkin. Ottelu oli yllättävänkin tasainen, mutta Suomi oli maalipaikoissaan numeroiden verran terävämpi. Ottelu paljasti nuorten Leijonien alakerran olevan laadukas ja tiukka. Sentteriosasto sen sijaan ei kuulu Leijonien vahvuuksiin – Aatu Rätyä olisi kieltämättä tarvittu kisoissa.
Taktisesti nuoret Leijonat näyttivät kypsiltä. Joukkue pelasi maltillisesti ja kurinalaisesti, eikä lähtenyt leuhottamaan missään vaiheessa. Maininnan arvoisia ovat kaksi maalia iskenyt Samuel Helenius, kaksi syöttöpistettä kerännyt Brad Lambert sekä maalilla rauhallisesti työskennellyt Leevi Meriläinen. Varsinkin Lambert tuntuu syksyn aikana keksineen itsensä uudestaan – nuorukaisen pääsy kisoihin ei ollut etukäteen kirkossa kuulutettu.
Suomen alkulohko on suhteellisen helppo: ainoastaan Kanada on kisojen kovista maista samassa lohkossa. Toisesta lohkosta tulee siis kaikella todennäköisyydellä kova vastus heti puolivälierissä. Maanantainen ottelu Itävaltaa vastaan pitäisi olla ns. helppo nakki, sillä vastus on etukäteen arvioituna selkeästi lohkon helpoin. Viime vuonna joukkue teki ainoastaan yhden maalin neljässä ottelussa. Itävaltalaisten kruununjalokivi on SHL:ssä pelaava vasta 17-vuotias Marco Kasper. Kisoja edeltävässä harjoitusottelussa Itävalta hävisi Ruotsille puhtaasti 7-0.
Lyö vetoa ottelusta:
Vastus kevenee eilisestä oleellisesti. Itävallan rooliksi jää tässä ottelussa mukana sinnittely. Nuoret Leijonat pääsevät maalintekoharjoituksiin, ja ketsuppipullo saattaa aueta ottelussa totaalisesti – niin iso joukkueiden tasoero on. Vetoihin otetaan Leijonien rökälevoittoa: suosituksena on Tasoitusveto, Suomi -5.5 kertoimella 2,05.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!