Pelastiko Leijonien tähtivahti suomalaisluotsin työpaikan? Potku-uhan alla ollut Tomi Lämsä johti joukkonsa voittoon ”kuolemanpelissä”

Venäläinen Vseprosport kirjoitti taannoin, että KHL:n ”suomalaisjoukkue” Salavat Julajev Ufan päävalmentaja Tomi Lämsä saisi tiistaina kenkään, mikäli joukkue häviäisi Admiral Vladivostokille. Tappio olisi ollut Ufalle jo viides peräkkäinen.
Juha Metsolan nollapeli sekä Danil Bashkirovin ja Nikolai Kuleminin maalit kuitenkin siivittivät Salavatin 2-0-voittoon ”kuolemanpelissä”, joten mediatietoihin vedoten Lämsä saattoi saada lisäaikaa valmennusuralleen tai jopa lopullisen pelastuksen.
Leijonavahti Metsola oli Suomen aikaa puoliltapäivin alkaneessa koitoksessa itsevarmuus ottaen miehekkäät 28 koppia. Rehellisyyden nimissä Lämsän potku-uhkaa on vaikea ymmärtää, sillä isossa kuvassa joukkue on ollut loistavassa liidossa.
Se keikkuu itäisessä konferenssissa neljäntenä viisi pinnaa vitossijaa edellä. Oman divisioonan sijoitus on ykkönen, ja piste-ero kakkoseen on sama. Joukkueen kauden pisin tappioputki on tuo juuri poikki mennyt neljä matsia.
- Jarmo Kekäläinen jysäytti jälleen vaihtokaupan – NHL-tähti kaupattiin Columbukseen!
- ESPN: Toronto Maple Leafs kaappasi NHL-legendan – iso vaikutus Auston Matthewsiin?
- Lähde: Jarmo Kekäläinen valmistelee jo seuraavaa siirtojytkyä NHL:ssä – All Star -pelaajan sisältävä kauppa vireillä!
- Kova hankinta! Tappara naarasi jenkkivahvistuksen: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- GM:ltä hurja paljastus: suomalaispakki pelasi pudotuspelit kroppa pahasti hajalla
- Florida nousi voittoon Stanley Cup -finaaleissa! Pelissä vieläkin yksi valtava ongelma
- Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina
- Leijonien kultasankari löysi uuden seuran!
- Lähde: NHL:stä tuttu ruotsalaishyökkääjä siirtyy KHL:ään
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- Lähde: Jarmo Kekäläinen valmistelee jo seuraavaa siirtojytkyä NHL:ssä – All Star -pelaajan sisältävä kauppa vireillä!
- Kova hankinta! Tappara naarasi jenkkivahvistuksen: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- Lähde: NHL-maalitykin kauppaaminen lähestyy – näihin seuroihin hän voisi siirtyä
- Iso paljastus: NHL-seuran pöytälaatikossa todellinen megadiili valmiina