Korona sotki tämänkin: Lukko puolivälieriin pelaamatta – vastustaja hermostui täysin: ”Pidämme päätöstä moraalisena iskuna – olemme ryhtyneet toimiin”
Italialaisjoukkue Bolzanossa ei pidetty lainkaan päätöksestä, jonka myötä Lukko selvisi joukkueiden CHL:n pudotuspelien avauskierroksen otteluparista jatkoon toisen osan jäädessä pelaamatta.
Joukkueet eivät kohdaneet keskiviikkona Raumalla, koska Lukossa todettiin useita koronavirustaruntoja. CHL kertoi sittemmin tiedotteessaan, että raumalaisjoukkue pääsee puolivälieriin. Se voitti avausosan 3-1.
– Olimme äärimmäisen pettyneitä kuullessamme päätöksestä. Emme päässeet pelaamaan toista osaa meistä riippumattomista syistä. Olisimme tiukan ensimmäisen osan ansiosta ansainneet toisen ottelun, seuran kotisivujen tiedotteessa manattiin.
– Pidämme päätöstä moraalisena iskuna sekä seuraamme että fanejamme kohtaan – joista osa saapui Raumalle. Urheilulliselta puolelta katsottuna Lukko ansaitsee onnittelut ensimmäisen osan voitosta onnet jatkoon.
Fanien tavoin myös Bolzanon joukkue ehti pyörähtämään Raumalla.
– Olemme ryhtyneet toimiin arvioidaksemme valituksen ja/tai muun vaihtoehdon mahdollisuuden.
CHL:n puolivälieräparit ovat tuoreimpien tietojen mukaan München-Lukko, Tappara-Rouen, Rögle-Sparta Praha ja Frölunda-Leksand.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”