Kolme syöttöpinnaa! Rajun osuman alavartaloon saanutta Miro Heiskasta ei pysäyttänyt mikään – Jamie Benniltä huima arvio yön matsin ykköstähdestä
Miro Heiskanen nousi Dallas Starsin väreissä parin pisteettömän pelin jälkeen oikein huolella tehomieheksi, kun tähtipaidat kellistivät Calgary Flamesin NHL:ssä jatkoajalla 4-3. Suomalainen syötteli peräti kolme maalia.
Ensimmäinen syöttöpiste näki päivänvalonsa avauserässä Heiskasen jaettua kiekon 0-1-maalissa takatolpalle nokkelalla syötöllä aloituskaaren takaa.
2-2-osumassa Heiskanen oli käynnistämässä joukkueensa ylivoimahyökkäystä, joka päättyi valkovihreiden kannalta onnellisesti.
Kauden kahdeksas alustus oli sekin kakkossyöttö. Heiskanen pelasi kiekon hyökkäyalueella viivaan, josta kiekko päättyi kahden miehen kautta maaliin veto-ohjaus-kombon päätteeksi.
Nuorissa maailmanmestaruutta aikoinaan juhlinut Heiskanen pelasi matsissa yli 25 minuuttia saaden vastuuta sekä yli- (2.09) että alivoimalla (3.15) tuntuvasti. Hänet valittiin kamppailun ykköstähdeksi.
Joukkuekaveri Jamie Benn oli hehkuttanut The Athleticin Saad Yusufin mukaan, että Heiskanen on nostanut tekemisensä seuraavalle tasolle. Sitten toimittaja kysyi, että mitä se meinaa.
– Todennäköisesti Norris Trophyn voittoa, hyökkääjä heitti ytimekkäästi.
“Norris Trophy winner, probably.”
Suomalainen koki pelissä myös kovia saaden osumaa vatsaansa. Yllättäen tullut osuma vei ilmat pihalle, eikä Heiskanen saanut happea hetkeen.
– Ei se niin paha tilanne ollut, pelin ykköstähti oli sanonut The Dallas Morning Newsin toimittaja Matthew DeFranksin mukaan.
LUE PERJANTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Aleksander Barkov tykkinä, jatkoajalla ratkaissut kultaleijona tylytti Tom Wilsonia – suomalaisia kehuttiin kilpaa: ”Ei ole ollut egoa – pelasi h*lvetillisen ottelun”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!