JYP-puolustaja on esiintynyt edukseen Liiga-urallaan – on yksi tehokkaimmista alle 22-vuotiaista puolustajista
Kuva: Taneli Niinimäki
JYPissä pelaava 21-vuotias puolustaja Anttoni Honka on kuulunut joukkueensa runkopuolustajiin edelliset kaksi kautta. Hän debytoi Liigassa jo kaudella 2017-18, mutta tuolla ja sitä seuraavalla kaudella vastuu jäi vielä melko pieneksi.
Honka on ehtinyt pelaamaan Liiga-urallaan jo 169 ottelua. Hän on tehtaillut noissa otteluissa pakille kovan pistesaaliin 13+67=80. Jukureissa lainalla kaudella 2018-19 pelattua 11 ottelua lukuun ottamatta Honka on pelannut kaikki muut Liiga-ottelunsa JYPin paidassa.
Koko Liiga-historian mittapuulla Hongan pistetahti on ollut erittäin kova. Hän on parhaillaan sarjan historian viidenneksi tehokkain alle 22-vuotias puolustaja Liigassa. Tilastoa johtaa tällä hetkellä Reijo Ruotsalainen, joka paukutti komeat 124 tehopistettä Liigassa alle 22-vuotiaana.
Parhaillaan Hongalla olisi matkaa tilaston seuraavaan sijaan kahdeksan pistettä. Nuorukaisella on realistiset saumat nousta tilastossa vähintään toiseksi, mikäli pistetahti jatkuu viime kausien veroisena. Hän täyttää ensi lokakuussa 22 vuotta.
Tämän kauden 21 otteluun Honka on iskenyt pisteet 1+12=13. Viime kaudella 58 otteluun syntyivät puolestaan komeat tehot 4+27=31.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
