Jevgeni Malkin julkaisi Instagramissa haavekirjoitelman kouluajoiltaan – ”Joukkueellani on symbolina siipi”
Jevgeni Malkin on ollut koko alkukauden sairastuvalla, joten hänellä on ollut aikaa hukattavaksi. Pittsburgh Penguinsin supertähti on ilmeisesti käynyt läpi arkistojaan, sillä venäläinen julkaisi Instagramissa koulussa kirjoittamansa kirjoitelman haaveista.
Erityisesti kouluikäinen Malkin kertoo haaveilevansa tulevansa kuuluisaksi jääkiekkoilijaksi, josta kirjoitetaan lehdissä. Hän toivoo pelaavansa myös ulkomailla, ja tarkempi joukkuekin on jo mielessä.
— Lempijoukkueeni on Detroit Red Wings, pikku-Malkin kertoo. Haaveilen että minulla on vahvin joukkue, jonka symboli on siipi. Tämä taitaa olla todella suuri unelma, mutta miksi en yrittäisi saavuttaa sitä?
Juuri näin asiat eivät menneet, mutta Malkin kyllä pelasi juuri ennen 2010-luvun alkua kahtena vuotena Stanley Cup -finaaleissa lapsuuden ajan lempijoukkuettaan vastaan voittaen toisella kerralla mestaruuden.
Kirjoitelmassaan Malkin kertoo myös haaveilevansa myös olevansa jatkossakin kapteeni ja omistavansa rakkaan perheen ja koiran. Kapteeniksi hän olisi luultavasti Red Wingsissä päässyt, mutta Penguinsissä se ei Sidney Crosbyn läsnäolon takia onnistu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu