Perjantai oli SaiPa-luotsi Pekka Virralle taatusti tunteikas ja ikimuistoinen päivä. Lukon Suomen mestariksi viime kaudella johtanut mies palasi Raumalle, nyt vierasjoukkueen luotsina.

SaiPa oli tyly vieras, kun se piti pisteet itsellään luvuin 2-4. Joukkueen voittomaali syntyi vieläpä alivoimalla Ville Vainikaisen nakattua kiekon väkevän vastahyökkäyksen päätteeksi sisään. Idän Ihme oli juhlinut varsinaisen peliajan voittoa Raumalla edellisen kerran kolme vuotta sitten.

– Pitää kiittää koko tapahtumaa isolla sydämellä ja fanien tifoa, huomionosoitusta – mikä kulttuuri täällä vallitseekaan, Virta kehui Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.

– Pystytään vastustajalle myöntämään, että joskus on jotain hyvää tehty. On aika ainutlaatuista, yleensä työtä vähän vähätellään jälkikäteen.

– Tämä oli poikkeuksellista minun uralla, nosti tunteet pintaan. Suurkiitos Lukolle seurana ja päälliköiden selkärangasta, miesmäisyydestä.

– Lämmöllä muistelen. Varmaan ajan kanssa nämä menevät perspektiiviin. Nöyrä kiitos, toivotaan Lukolle pitkää ikää.

Virran SaiPa on Liigassa ensimmäisellä karsiutujan paikalla, mutta kaksi edellä olevaa joukkuetta keikkuvat vain pinnan päässä. Lappeenrantalaisjoukkue kohtaa lauantaina Porissa Ässät ennen kirmaamista maajoukkuetauolle.