NHL:n joukkueen mukaan nostettu suomalainen ei saanut vielä debyyttiä – luotsilta kovaa puhetta: ”Hänen kehityksensä on ollut rohkaisevaa”

NHL-joukkue Pittsburgh Penguinsin matkaan nostettu nuorten maailmanmestari Kasper Björkqvist ei saanut vielä viime yönä debyyttiä tarunhohtoisessa. Pens kohtasi lähivuosien ykkösjoukkue Tampa Bay Lightningin saaden nokkaan peräti luvuin 1-5.
– Kasper on pelaaja, joka sytyttää muita. Hän on vahva kiekossa, alivoimalla, laitojen lähettyvillä ja kaksinkamppailuissa. Hänen kehityksensä on ollut rohkaisevaa, ja olemme innoissamme, että hän on nyt osa ryhmäämme, Pittsburgh-luotsi Mike Sullivan oli sanonut NHL:n nettisivujen mukaan.
Suomalainen on ollut jo pitkään vahva. Joukkueen oman vuoden 2016 kakkoskierroksen 61. varaus liekehti viime kaudella liigajoukkue KooKoon paidassa 46 ottelussa tehot 11+15=26.
– Mielestäni hän pelasi vahvasti myös harjoituskaudella. Nyt hän on saanut hieman itseluottamusta lisää.
Suomalainen on pelannut rapakon takana AHL:ää Wilkes-Barre/Scranton Penguinsissa ja NCAA:ta Providence Collegessa. Pelejä on kertynyt kaikkiaan 127 kappaletta.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikko Rantanen palasi Coloradoon – kotiyleisöltä upea ele
- HIFK:lle iso takaisku: Tähtipuolustajalle pelikieltoa
- Podcast: Tapparan pukukopissa ”myrkytetty ilmapiiri” – supertähti vaati siirtoa Jokereihin!
- NHL-kauden odotetuin herkkupala tänään ilmaiseksi tv:ssä – Mikko Rantanen palaa Coloradoon!
- Kaleva: Kärppien supertähti latasi suorat sanat – lyttäsi seuran päätöksen
- Patrik Laineen tykki lauloi – virittelee hurjaa temppua!
- NHL:stä tuttu venäläishyökkääjä kärysi dopingista – järisyttävä pelikielto!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Antti Raannan tilanteesta uusi paljastus!
- Päättyykö NHL-ura? Aleksandr Ovetshkinilta iso paljastus
- IS: Ville Nieminen löysi uuden työpaikan – Liigasta!
- Lehtitieto: TPS:n kapteeni lähtee – tässä uusi seura!
- Podcast: Tapparan pukukopissa ”myrkytetty ilmapiiri” – supertähti vaati siirtoa Jokereihin!
- SS: Liigassa rysähti jättimäinen sopimusuutinen!
- IL: Kärpät teki kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Arttu Ruotsalainen teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Patrik Laine sivussa kokoonpanosta – nyt syy selvisi
- Liiga-seura rysäytti pöytään ison sopimuksen!
- Urheilucast: Tapparalta hurja kaappaus toisesta Liiga-seurasta!