Mitä nyt, HIFK? Ensiksi voitti Jukurit, nyt Ässät alivoimamaalilla – Ville Peltonen mietteliään oloisena erään kysymyksen edessä: ”Tuota pitää miettiä pidempään”
Kuva: Ilari Isotalo
HIFK tarpoo Liigassa tällä hetkellä todella syvällä. Kaudesta toiseen sarjan isoimmilla sylintereillä tahkoava nimilauma hävisi ensiksi viikolla siipirikkoiselle Jukureille 3-5 ja perjantaina Ässät yllätti kotonaan 2-1.
Kahden pelin tappioputkessa rypevä HIFK on kerännyt kauden kahdeksasta ottelusta vain 11 pinnaa. Sillä irtoaa sarjataulukon kahdeksas sija.
Ässillä on mennyt vieläkin huonommin – ainakin aiemmin perjantai huomioimatta, ja sarjassa se on vasta 12:s.
– Meillä kiekollinen peli ei täyttänyt niitä laatuvaatimuksia, mitä me halutaan. Ässien alivoimalla tekemä voittomaali kuvasti sitä. Ei riitä, HIFK:n luotsi Ville Peltonen (arkistokuvassa) sanoi rauhallisen oloisena Liigan nettisivuilla.
Padan Nick Moutrey siis latisti vierasjoukkueen sen umpisurkealla ylivoimalla isken uran avausmaalin alivoimalla.
Klisee tai ei, mutta hyvin HIFK pisti kaukalossa taistellen jokaisesta tilanteesta. Mitä muuta hyvää taisteluilmeen lisäksi voi kaivaa kohti tulevaa?
– Tuota pitää miettiä pidempään, mutta taistelu ei pelkästään riitä.
Alkukaudella kahdesti vaihtoon ammuttu Ässien Konstantin Volkov alkaa hiljalleen löytämään juonta. Perjantaina molari otti 22 koppia, mutta koko kauden torjuntaprosentti on vielä sanalla sanoen heikko 87,14.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!