Liigassakin kovaa tulosta takonut kanadalainen hurjassa vireessä Saksassa – tehoillut lähes joka ottelussa, johtaa piste- ja maalipörssiä
Liigastakin tuttu kanadalaishyökkääjä Chris DeSousa siirtyi täksi kaudeksi Saksan DEL-liigaan Grizzlys Wolfsburgin joukkueeseen. Alkukausi on ollut miehen osalta huimaa tekemistä.
31-vuotias DeSousa on nakutellut kauden 15 ensimmäiseen otteluun komeat pisteet 13+8=21. Tällä saldolla DeSousa onkin tällä hetkellä koko sarjan piste- ja maalipörssin kärjessä.
Huomionarvoista on myöskin se, että parhaillaan DeSousa on seitsemän ottelun pisteputkessa, jonka aikana ovat syntyneet mykistävät tehot 6+6. Lisäksi hyökkääjän merkitystä joukkueelle alleviivaa se, että hän on jäänyt tällä kaudella ainoastaan kahdessa kamppailussa kokonaan ilman tehopisteitä.
DeSousa nähtiin Liigassa kaudella 2019-2020, jolloin hän edusti Vaasan Sportia. Silloinkin jälki oli tuhoisaa, kun 43 otteluun syntyivät pisteet 19+17=36. Hän poistui joukkueesta kuitenkin kesken kauden Ruotsiin, kun pudotuspeliviiva alkoi karata Sportin ulottumattomiin.
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt