Chicagolta kova veto: kohuvalmentajaa yritetään poistaa historiankirjoista!
Chicago Blackhawks on ollut viime aikoina valtavan kohun keskellä. Julkisuuteen on tullut tieto, että joukkueen videovalmentaja Brad Aldrich käytti vuonna 2010 seksuaalisesti hyväkseen joukkueessa pelannutta Kyle Beachia. Monet seurassa toimineet ihmiset tiesivät asiasta, mutta eivät tehneet mitään.
Nyt Chicago Blackhawksin omistaja W. Rockwell ”Rocky” Wirtz on yrittänyt korjata asiaa. Hän on lähettänyt kirjeen Hockey Hall of Famelle. Hän pyytää, että Aldrichin nimi poistettaisiin Stanley Cupin kyljestä, johon se taltioitiin Chicagon voitettua mestaruuden.
– Joidenkin jääkiekon lahjakkaimpien pelaajien nimistä löytyy Stanley Cupista. Mutta niin löytyy myös nimi ”Brad Aldrich”, jonka rooli videovalmentajana teki hänestä kelvollisen kaiverrusta varten. Hänen käytöksensä kuitenkin karsi hänet pois, ja oli väärin ehdottaa hänen nimeään. Olemme pahoillamme, että annoimme sen tapahtua, Wirtz kirjoittaa.
– Pyydän nöyrimmin, että Hockey Hall of Game harkitsee nimen ruksaamista Stanley Cupissa. Mikään ei peru sitä, mitä hän teki, mutta hänen nimensä jättäminen hienoimpaan palkintoon urheilussa olisi suuri vääryys.
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä

