Tappara – Eisbären: Mestarien liigaa Tesomalla
CHL
Tappara – Eisbären
Perjantai 03.09. klo 19:00
CHL:ää tahkotaan toista viikonloppua peräkkäin. Tappara on aloittanut oman CHL-taipaleensa hienosti kahdella voitolla. Kirvesrinnat ovat yksi harvoista joukkueista, joka on osallistunut kaikkiin CHL-turnauksiin – menestys ei kuitenkaan ole ollut tähän asti kummoista. Ensimmäisen viikonlopun menestys nostaakin Jussi Tapolan suojattien toiveita turnauksessa pärjäämisestä.
Tappara haki vieraissa täydet pisteet Eisbärenistä lukemin 1-6. Viikonlopun toisessa ottelussa kaatui Lugano 3-6. Molemmissa otteluissa Tappara kunnostautui erityisesti toisessa erässä. Tyler Morley oli tamperelaisten syömähammas tehoillaan 2+3. Eisbäreniä vastaan Tappara oli aivan suvereeni, ja Luganoakin vastaan johdettiin kahden erän jälkeen jo neljällä maalilla. Kotiottelut Tappara pelaa totutusta poiketen Tesoman jäähallissa, mikä hieman laskee ottelutapahtuman juhlavuutta.
Eisbären oli toisessa ottelussaan pitkään niskan päällä, mutta Skellefteå käytti viimeisessä erässä paikkansa hyväkseen. Berliiniläisten konttaus ensimmäisissä otteluissa on silmiinpistävää, sillä joukkue ei ole ollenkaan nolo rosteriltaan. Itse asiassa koko DEL sarjana haastaa jo kotoista Liigaa kilpailussa laatupelaajista. Eisbärenissä on NHL-kokemusta ja Saksan maajoukkueen runkopelaajia.
Lyö vetoa ottelusta:
Tappara on mallattu vetomarkkinoilla jättisuosikiksi. Hieman laukalle asti menneet kertoimet houkuttelevat psykologisesti vaikeaan altavastaajavetoon. Eisbären on tauluaan parempi joukkue, eivätkä Tesoman puitteet nosta jääkiekkojuhlaa aivan kattoon asti. Pieni sipaisu siis vieraille: Tasoitusveto, Eisbären +1.5 kertoimella 2,18.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä