Sami Vatanen yhä ilman sopimusta – kiekkosivustolta synkkä arvio tulevasta kaudesta

© Kuva: Getty Images

NHL:n suomalaiskonkareihin lukeutuva Sami Vatanen on edelleen ilman sopimusta, kun seuraavan kauden alkuun on enää muutama viikko.

30-vuotiaan, yhdeksän NHL-kauden ja yli 500 ottelun veteraanin ura on ollut viimeiset vuodet rajussa laskusuhdanteessa, mikä on näkynyt kuluvalla offseasonilla NHL-seurojen kiinnostuksessa – tai lähinnä niiden puutteessa.

PuckEmpire-sivusto lataakin karun arvion JYP-kasvatin nykytilanteesta.

– Kuinka katoavaista onkaan kunnia? Vatanen oli aiemmin hyvä kakkos- tai kolmospakki lähes mihin tahansa NHL-organisaatioon. Tänä päivänä tilanne on toinen. Viime kausi päättyi siirtolistalle. Nyt tarjolla on jämäparin tai seiskapakin roolia, sivusto maalaa varsin realistisen arvionsa suomalaisen tulevan kauden roolista ja nostaa todennäköisimmin puolustajasta kiinnostuviksi seuroiksi Calgary Flamesin, Anaheim Ducksin sekä Montreal Canadiensin.

Vielä viime kaudeksi kahden miljoonan dollarin sopimuksen saanut suomalaiskonkari joutunee tyytymään alkavalla kaudella lähellä NHL:n minimiä (750 000 dollaria) olevaan vuosipalkkaan.

Vatanen kirjautti viime kaudella New Jersey Devilsin ja Dallas Starsin riveissä pelaamissaan 39 ottelussa tehot 2+4=6.