Rokotteesta kieltäytyneellä pelurilla ei asiaa Jarmo Kekäläisen joukkueeseen – näin suomalais-GM ja toinen pamppu perustelivat
NHL:ssä on todistettu viime aikoina joukkueiden ja niiden jäsenien teiden erkanemisia koronavirusrokotteen ottamattomuuden takia. Yksi eniten aiheen takia otsikoissa ollut joukkue on Columbus Blue Jackets, jonka Zac Rinaldo joutuu valmistautumaan tulevaan NHL-kauteen ilman treenileiriä.
31-vuotias hyökkääjä kieltäytyi ottamasta koronarokotetta, jonka takia hän ei saanut liittyä joukkueen mukaan. Rinaldo voi kuitenkin olla AHL-seura Cleveland Monstersin matkassa. Nyt seura perusteli vetämäänsä linjaa.
– Toivomme ihmisten ottavan rokotteen. Ja lisäksi haluamme heidän pitävän maskia niin paljon kuin mahdollista, sinitakkien johtoportaaseen kuuluva John Davidson sanoi The Athleticille.
Toisaalta on samalla sanottava sekin, että ihan argumentoitu oli Rinaldonkin lyhyt ja ytimekäs perustelu.
– En ole rokote- enkä maskivastainen. Liputan valinnanvapauden puolesta.
Blue Jacketsin kannalta tilanne on ikävä, kun kokenut hyökkääjä hankittiin joukkueeseen elokuussa. Ainakaan toistaiseksi hänestä ei ole joukkueelle minkään valtakunnan iloa. GM Jarmo Kekäläisen mukaan ”pallo on nyt Rinaldolla”.
– Teemme kaiken joukkueena, se on vaatimus seurassamme. Etenemme sillä ryhmällä, mikä on rokotettu kauttaaltaan, suomalaismestari selvitti.
Kanadan Hamiltonissa syntynyt rymistelijähyökkääjä on pelannut taalaliigassa kaikkiaan 393 ottelua pistein 18+24=42 (-48).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?