Pörssikärjessä painavan Liigan uuden pistetykin vire ainutlaatuisen kovaa – tähän on pystytty vain kerran 30 viime vuoden aikana
Pelicansiin täksi kaudeksi tulleen Lukas Jasekin saama ykkössentterin paikka oli kaikkea muuta kuin helppo täytettävä odotusten takia. Sillä tontilla luuti lahtelaisjoukkueessa usean kauden ajan Hannes Björninen, joka hilasi ajoittain porukkaa yksin kohti oikeaa.
Tshekkiläispelaaja on toistaiseksi pystynyt vastaamaan huutoon täydellisesti – ainakin tuloksenteon puolesta. Trinecistä lähtöisin oleva, ja viime kaudella kotikaupunkinsa HC Ocelari Trinecissä sekä AHL:n Utica Cometsissa pelannut keskushyökkääjä on nakuttanut viidessä pelissä tehot 2+6=8 ollen pistepörssin kärki.
Vancouver Canucksin kesän 2015 kuudennen kierroksen 174. varauksen kauden alku on Pelicansin seurahistorian mittapuulla äärimmäisen kovaa valuuttaa. Liigan Twitter-tilillä kerrottiin, että viimeisen 30 kauden aikana lahtelaispelureista vain Radek Smolenak on pystynyt parempaan tehoiluun viidessä ensimmäisessä matsissa.
Viiden ottelun pisteputkessa oleva Pelicansin Lukas Jasek johtaa Liigan pistepörssiä. Tshekkiläishyökkääjän kauden aloitus on parhaita lahtelaiskiekkoilun Liiga-historiassa. Viimeisten 30 kauden aikana vain Radek Smolenak on pystynyt parempaan.
#PelicansFi #Liiga
#PelicansFi #Liiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
