NHL:ssä pyörii uskomaton siirtohuhu – tähän seuraan et ikinä uskoisi P.K Subbanin päätyvän!
NHL:ssä kulttimainetta nauttivan puolustajan P.K Subbanin, 32, nimi on noussut kuumimpiin siirtohuhuihin.
Boston Hockey Now -sivuston toimittaja Jimmy Murphy raportoi, että ”useat NHL-seurat” olisivat New Jersey Devilsin kanadalaistähden perässä.
Murphy muistutti artikkelissaan, että Subbanin kauppaaminen ei ole välttämättä helppoa kiekkotähden yhdeksän miljoonan dollarin palkalla varustetun sopimuksen takia. Devils joutuisi todennäköisesti ottamaan mahdollisessa vaihtokaupassa osan Subbanin palkasta omaan palkkakattoonsa.
Murphyn mukaan yksi mahdollisista puolustukseen vahvistusta tavoittelevista joukkueista voisi olla Subbanille Montreal Canadiens -ajoilta tutuksi tullut vihollisseura Boston Bruins.
– Yllättävän iso osa Bruins-faneista olisi valmiita ottamaan pitkäaikaisen arkkivihollisensa Bruinsin uniformuun. Aion kirjoittaa tästä aiheesta lisää tulevina päivinä, mutta uskoisin, että Subban olisi Bruinsille loistava hankinta niin kaukaloon, kuin myös sen ulkopuolelle, Murphy kertoo.
Subban pelasi viime kaudella Devilsin mukana 44 ottelua pistein 5+14=19. Värikkäänä persoonana tunnetun puolustajan nykyinen sopimus päättyy ensi kauteen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta