Mikä mitalisade tämän vuoden kisoissa! Suomi jokaisessa turnauksessa välieriin, on Euroopan ykkösmaa

© Kuva: Leijonat.fi

Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n vuoden 2021 MM-kilpailut ovat nyt kokonaisuudessaan pelattu, kun naistenkin turnaus sai huipennuksensa viime yönä Kanadan Calgaryssa. Emäntämaa vei kullat kaadettuan rakkaan naapurinsa Yhdysvallat jatkoerämaalilla 3-2.

Suomen menestys neljässä turnauksessa oli erinomaista.

Arvokisavuosi alkoi vuodenvaihteessa Kanadassa alle 20-vuotiaiden MM-turnauksella, jossa kullat vei USA kisaisännän nenän edestä. Nuoret Leijonat otti MM-pronssia kaadettuaan päätöspelissä Venäjän.

Myöhemmin keväällä pelatut alle 18-vuotiaiden MM-kisat jäivät lopulta ainoiksi, joista Suomeen ei lähtenyt arvokisamitalia tänä vuonna. Kolmen kärjen muodostivat Kanada, Venäjä ja Ruotsi Suomen ollessa neljäs. Pronssiottelussa lukua peräti 0-8 ottaneen Pikkuleijonien neljäs sija oli suomalaisten huonoin tänä vuonna.

Painotetaan vielä: Suomi ylsi mitalipeleihin, neljän joukkoon jokaisissa kilpailuissa vuonna 2021.

Latviassa pelatuissa miesten kisoissa Kanada löi Suomen finaalissa vasta jatkoerässä. Yhdysvallat kuittasi himmeimmät mitalit.

Mitalikimaran huipensi Suomen naisjoukkue, joka otti omista kisoistaan siis pronssia viime yönä.

Neljässä turnauksessa mitaleille ylsi viisi maata Kanadan saldon (kolme kultaa, yksi hopea, ei pronsseja) ollessa paras. USA:n rekordi oli 1-1-1 ja parhaan eurooppalaisen maan, eli Suomen 0-1-2. Venäjä sai siis yhden hopea ja Ruotsi yhden pronssin.

Kivenkova näyttö Suomelta – Euroopan ykkösmaalta taas kokonaisvaltaisesti!