Ilveksen hyökkääjätähden sensaatioalku kantoi tunteikkaaseen Tappara-peliinkin: ”Nyt on klikannut – mutta paljon on omalta osalta parannettavaa”
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
TAMPERE. Miska Miettinen – teksti, Velimatti Lehmusvuori – kuvat.
Tappara-kuuluttaja Petri Kääriäisen legendaarinen ääni, lähestyvä viikonloppu, 5 733 katsojaa, Tampereen derby – viimeinen Hakametsässä Tapparan isännöimänä, ja tunnelma näiden kaikkien seikkojen seurauksena ääriään myöten katossa.
Paljoa paremmin asiat eivät enää voisi olla. Liiga on palannut katsojillekin.
Ilves-leirissä asiat ovat erityisen hyvin. Kirvesrintainen lauma kaatuu kauden ensimmäisessä Mansen paikallisessa 3-2. Tupsukorvat avaavat sesongin siis kahdella peräkkäisellä voitolla samoin lukemin, kun avauspelissä oli aiemmin jäänyt jalkoihin kova TPS.
– Kyllä maistuu, saatiin tärkeät kolme pistettä kummastakin ottelusta. Kausi on kivempi aloittaa kahdella voitolla kuin toisinpäin, kahdessa ensimmäisessä pelissä tehot 0+4 latonut Joni Ikonen hymähtää.
Torstaina ne kuuluisat nallekarkit eivät mene ihan tasan ainakaan molarien perustilastoja tuijottamalla. Marek Langhamer joutuu venymään Ilveksen maalilla 37 torjuntaan, kun Christian Heljangolle kirjataan Tapparan tolppien välissä vain 10 koppia.
– Alivoima ja maalivahtipeli pitivät meitä niin sanotusti hengissä. Ei tämä ollut meiltä vahvin peli, mutta tehtiin tarvittavat maalit, Ikonen näkee.
Lentävä lähtö
Ilves joutuu tappamaan päätöserässä peräti kolme kakkosta vain 11 minuutin sisään, mutta niistä se selviää. Pian perään Charles Bertrand kuitenkin tasoittaa, mutta vain pari minuuttia ennen loppua uusi tupsukorva Nicholas Baptiste kiskaisee 2-3-voittomaalin. “Vierasjoukkueen” fanilauma repeää täysin. – Onhan tämä erilaista, kun tupa on täynnä ja vielä paikallispeli. Kyllä se sytyttää ja tuo ainakin vähän ekstraa, HPK-hyökkääjä Juuso Ikosen veli maalailee. – Pinnat on pinnoja, mutta Tapparan voittaminen tuntuu ekstrahyvältä. Pinnoja on kertynyt Ikosellekin neljän syöttöpisteen verran vain kahdessa matsissa. SHL:ssäkin pari kautta sitten pyörähtäneen pelaajan yhden kauden runkosarjan piste-ennätys on KalPan ajoilta kaudelta 2017-18 mallia 4+10=14. – Noo, nyt on klikannut sillä lailla joo. Mutta paljon on omalta osalta parannettavaa. Tietysti on alkanut hyvin. – Treeneistähän se varmasti lähtee. Kesä oli hyvä, alkukausi on ollut hyvä. Auttaahan se itseluottamukseenkin.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu