Suomi – Tshekki: Naisleijonat suosikkina puolivälieriin
Naisten MM-kisat
Suomi – Tshekki
Sunnuntai 29.08. klo 05:30
Naisleijonien urakka jatkuu varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa puolivälierällä, jossa vastaan tulee Tshekki. Joukkueet pelasivat alkusarjassa eri tasolohkoissa, joten niiden kisatarina on tähän mennessä hieman erilainen. Tshekki ei ole mitenkään väheksyttävä vastus, vaikka alemmasta tasolohkosta ponnistaakin.
Suomi hoiti alkulohkonsa lopulta kunnialla läpi – tasoero Venäjään ja Sveitsiin tuli selväksi, ja maat kaatuivat yhteismaalein 10-0. Sveitsiä vastaan peli oli selvä jo ensimmäisessä erässä, jota Suomi vei miten tahtoi. Ottelussa kunnostautuivat erityisesti kolme häkkiä pyssyttänyt Petra Nieminen, kahden maalin Susanna Tapani sekä kolme syöttöpistettä kerännyt Michelle Karvinen.
Joukkueet kohtasivat puolivälierissä myös vuoden 2019 kisoissa. Silloin Naisleijonat olivat parempia lukemin 3-1, mutta ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo. Tshekki teki ottelussa ensimmäisen maalin, ja haastoi Suomen tosissaan. Calgaryn turnauksessa Tshekki on voittanut vakuuttavasti kaikki alkusarjansa ottelut. Joukkueessa on laadukkaita pelaajia, ja se tuntuu menneen eteenpäin.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi on kuitenkin joukkueista vahvempi, ja normiesityksellä se on velvoitettu ottamaan välieräpaikan. Vetokertoimissa Tshekin tasoitukset kuitenkin tuntuvat liioitellun isoilta. Järkipelurille tarjotaankin epäisänmaallista vetoa, joka sallii vielä Tshekin kahden maalin tappionkin: Tasoitusveto, Tshekki +2.5 kertoimella 1,72. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä