Paljastus: KHL:n suomalaistähti sai tylysti potkut – pelikassi löytyi yhtäkkiä kopin ulkopuolelta
KHL:stä löytyy sellaisia tarinoita, joita ei löydy ihan heti mistään muusta huippusarjasta.
Lokomotiv Jaroslavlin riveissä omalla pelaajaurallaan esiintynyt Niklas Hagman paljasti NordicBet Studion viimeisimmässä jaksossa, että hänen pelikaverinaan kaudella 2012-13 pelannut Sami Lepistö sai tylyllä tavalla potkut seurasta.
– Sami Lepistö pelasi siellä myös. Vietettiin jouluaattoa yhdessä, ja seuraavana päivänä lähdettiin vieraspelireissulle. Kun tultiin ennen lähtöä hallille, Samin pelikassi oli kopin ulkopuolella. Hänet oli ostettu joukkueesta ulos, ilman mitään ennakkovaroitusta.
Lokomotiv ilmoitti julkisuuteen, että sopimus olisi irtisanottu yhteisymmärryksessä. Totuus oli kuitenkin jotain aivan muuta.
– Minulle päävalmentaja sanoi sitten pelimatkalla, että hän olisi halunnut minullekin kenkää, mutta muut apuvalmentajat estivät. Oli ”kiva” jatkaa siellä loppukausi, varsinkin kun Sami oli toisena suomalaisena ollut siellä mulle henkireikä, Hagman paljastaa NordicBet Studiossa.
Lepistön potkujen avulla Lokomotiv säästi rahaa, sillä potkut tulivat ennen vuoden vaihdetta, eikä seuran näin ollen tarvinnut maksaa koko kaudesta palkkaa.
Mikäli haluat kuunnella Hagmania lisää, niin voit katsoa NordicBet Studion jakson täältä.
Lähde: NordicBetin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu