HPK – kausiennakko 2021-22: Löytyykö Liigan tehokkain ulkomaalaisvahvistus Hämeenlinnasta?
Liiga-kausi pärähtää pian taas käyntiin, kun avauskiekko tiputetaan jäähän Raumalla 9. syyskuuta. Ennen sitä käymme SuomiKiekon ennakkopaketissamme vuorollaan läpi jokaisen Liiga-joukkueen.
Ennakoimme runkosarjan suoritusta, listaamme mielenkiintoisimmat hankinnat ja esitämme viisi väitettä tulevasta kaudesta. Tällä kertaa vuorossa on HPK.
Mihin vie HPK:n tie?
Viime kausi oli HPK:lle todella kaksijakoinen. Alkukaudesta tappioita tuli tappioiden perään. Ainoa asia, joka toimi, oli Petri Kontiolan johtama ylivoimapeli. Lopulta maalille hankitun Eetu Laurikaisen johdolla HPK sai käännettyä suuntansa. Pudotuspelit jäivät vain muutaman sarjapisteen päähän. Täksi kaudeksi HPK on kokenut isoja menetyksiä. Kontiola lähti Ilvekseen ja tähtipakki Elmeri Eronen lähti Turkuun. Ei ole helppoa toipua ykköshyökkääjän ja -pakin menetyksistä. HPK:ssa toivotaan, että KooKoosta hankittu Arttu Pelli pystyisi astumaan Erosen jättämiin valtaviin saappaisiin. Laurikaisen myötä HPK:n maalivahtiosasto on joukkueen vahvuus. Hyökkäyksestäkin löytyy useita taitavia yksilöitä, vaikka kokonaisuus onkin kaukana Liigan kärjestä. Puolustus sen sijaan on joukkueen heikkous. Kanadalaisvahvistus Ryan Johnstonin on onnistuttava, sillä materiaali on nytkin varsin kapea. Samoin SaiPasta hankitulta Mario Grmanilta odotetaan isoja kehitysaskeleita.Viisi väitettä
1. väite – Maalivahti Eetu Laurikaisella on paljon todistettavaa. Olivatko viime kauden huikeat otteet suonenveto, vai onko Laurikainen noussut pysyvästi EHT-tason maalivahdiksi? 2. väite – Markus Nenoselta vaaditaan askelta seuraavalle tasolle. Laitahyökkääjällä on yksi Liigan parhaista rannekudeista, mutta hän ei ole pystynyt mättämään sellaisia maalimääriä, mihin rahkeet riittäisi. Nyt hän on HPK:n kapteeni, ja häneltä kaivataan esimerkkiä myös jäällä. 3. väite – Ikinuorelle Arto Laatikaiselle on jälleen tarjolla isoa roolia. HPK:n pakistosta puuttuu kiekollista osaamista, jota Laatikainen tarjoaa. Hänen ylivoimaosaamistaan tarvitaan jälleen. 4. väite – Artturi Toivolaa tulisi kokeilla myös kiekollisemmissa ketjuissa. Pelicans-aikana Toivola väläytteli aika ajoin kiekollisia taitojaan. HPK:n sentteriosasto on sen verran kapea, että Toivolan potentiaali on syytä selvittää. 5. väite – HPK kaipaa hämeenlinnalaisten tukea enemmän kuin koskaan. Seura on kärsinyt hurjasti koronasta, eikä seura ole saamassa samanlaisia NHL-rahoja kuin esimerkiksi JYP tai Kärpät.
Mielenkiintoisimmat hankinnat
Kanadalaishyökkääjä Michael Joly voi hyvinkin olla yksi ensi kauden tehokkaimmista ulkomaalaishankinnoista. Hän on tykittänyt urallaan hurjia tehoja ECHL:ssä, joten kiekollisia taitoja riittää. Kysymys on, siirtyvätkö tehot Liigaan. Harjoituspelien perusteella näin käy. Neljään harjoitusmatsiin Joly on tykittänyt tehot 4+2=6. Sean Collins on toinen mielenkiintoinen hankinta. Hän on urallaan pelannut useita tehokkaita kausia KHL:ssä ja AHL:ssä. Viime vuosi oli kuitenkin heikko suoritus. Hän siirtyi kesken kauden KHL:stä Saksan pääsarjaan, jossa 16 ottelussa syntyi vain tehot 1+6=7. Oliko viime kausi poikkeus, vai onko 32-vuotiaan hyökkääjän ura kääntynyt laskusuuntaan?Näin runkosarjassa käy
HPK:lla on monia hyviä yksilöitä, mutta joukkue on silti selvästi heikentynyt viime kaudesta. Kaikilta ulkomaalaisvahvistuksilta vaaditaan nappionnistumista, mutta sekään ei välttämättä riitä pudotuspelipaikkaan. Lisäksi nuorten lupausten keskuudesta, etenkin pakkien, pitäisi löytyä jokin todellinen läpimurtopelaaja. Ilman vahvistuksia puolustukseen ja sentteriosastolle, on vaikea nähdä HPK:n yltävän tälläkään kaudella pudotuspeleihin. Runkosarjan 13. sijaValmennus
Päävalmentaja: Matti Tiilikainen Valmentajat: Jani Keinänen, Janne Sinkkonen Maalivahtivalmentaja: Juha LehtolaKokoonpano
[table id=26 /]LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä