KHL-tähtihyökkääjästä on tullut ongelmatapaus – ex-varapresidentti kertoo sopimuksen purkamisen syistä
Sergei Plotnikov pelasi onnistuneen viime kauden tehden 58 ottelussa tehot 13+30=43. Metallurg Magnitogorskin riveissä kokeneena arvokisakävijänä varakapteenin roolissa kiekkoillut venäläinen sai kuitenkin kenkää seurasta kauden jälkeen, vaikka sopimusta oli vielä vuosi jäljellä.
Plotnikov on tehnyt tulevasta kaudesta sopimuksen TsSKA Moskovan kanssa, mutta tapaus puhuttaa yhä. Tästä syystä Sport-Express kysyi sopimuksen purkamisen syistä Magnitogorskin varapresidentti Aleksei Laskovilta.
— Päätimme parantaa joukkueen ilmapiiriä, Laskov perustelee venäläismedialle. Sergei on aikuinen, jonka pitäisi pystyä hallitsemaan tunteitaan paitsi kentällä, myös pukuhuoneessa. Olisi ollut mahdollista pitää Plotnikov, mutta hänen ailahtelevaisuutensa olisi saanut jotkut pelaajat romahtamaan henkisesti. Joskus Sergei painosti heitä liikaa ja korotti ääntänsä nuorille kavereille.
Laskov kertoo tilanteen vaikuttaneen myös uuden joukkueen rakentamiseen. Joukkueesta lähteneet ulkomaalaiset myönsivät Plotnikovin vaikuttaneen heidän lähtöönsä Magnitkasta. Huhut levisivät nopeasti, ja Laskovin mukaan jotkut ulkomaalaiset eivät halunneet tulla samaan joukkueeseen Plotnikovin kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta