Kaksi edellistä Stanley Cupia voittanut NHL-valmentaja johdattaa Kanadan olympialaisiin
Kanadan valmennustiimi ensi talvena pelattaviin Pekingin olympialaisiin on nyt selvillä. Ryhmästä löytyy paljon osaamista ja kokemusta NHL:stä.
Joukkueen päävalmentajaksi nimettiin 53-vuotias Jon Cooper. Hän johdatti Tampa Bay Lightningin kahteen edelliseen Stanley Cupin voittoon. Tampaa hän on luotsannut edellisen yhdeksän kauden ajan. Kanadan päävalmentajana hän on toiminut myös vuoden 2017 MM-kisoissa, joista lopputuloksena oli hopeamitali. Lisäksi World Cupissa Cooper oli Pohjois-Amerikan nuorten joukkueen apuvalmentajana vuonna 2016.
Cooperin apuvalmentajiksi nimettiin muita NHL:n päävalmentajia. He ovat Boston Bruinsin Bruce Cassidy, Vegas Golden Knightsin Peter DeBoer sekä New York Islandersin Barry Trotz.
53-vuotias DeBoer ja 59-vuotias Trotz ovat olleet maajoukkueen mukana ennenkin. Molemmat ovat kokeneet neljät MM-kisat Kanadan apuvalmentajana. Palkintokaapista löytyy yksi maailmanmestaruus kummaltakin herralta. 56-vuotias Cassidy ei sen sijaan ole valmentanut maajoukkueessa aiemmin.
Beijing2022 coaching staff
Jon Cooper will lead Canada’s Men’s Olympic Team as head coach, working alongside assistants Bruce Cassidy, Peter DeBoer and Barry Trotz.
@BCHockey_Source | @HEOhockey | @OHFHockey | @hockeymanitoba
Jon Cooper will lead Canada’s Men’s Olympic Team as head coach, working alongside assistants Bruce Cassidy, Peter DeBoer and Barry Trotz.
@BCHockey_Source | @HEOhockey | @OHFHockey | @hockeymanitoba
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”