Jere Karalahti kertaa kevään 2011 MM-kisavalintoja: ”Kurri hei, lopetetaan tää p*skanjauhanta”

© Kuva: Ilari Isotalo

Suomi-kiekon paha poika Jere Karalahti kertaa Wicked Game -podcastissaan MM-kisavalintoja keväältä 2011, jolloin puolustaja johdatti Espoon Bluesin sensaatiomaisesti SM-hopealle.

Podcastissa vieraana ollut silloinen Blues-valmentaja Petri Matikainen kuului Leijonien valmennustiimiin ja olisi halunnut oman suojattinsa mukaan kisajoukkueeseen. Valintaa ei kuitenkaan kuulunut. Karalahti muistelee nyt hetkeä, jolloin sai kuulla tippumisestaan tulevasta MM-kultajoukkueesta.

– Onnistuneen kauden jälkeen odottelin pari päivää (kutsua). Se oli jotenkin metkaa, että Jukka Jalonen ei itse uskaltanut soittaa. Kurri soitti. Sekin oli jännä, koska Kurri rupes selittämään, että vitsi kun me päästiin Bluesin kanssa niin pitkälle etten päässyt sinne (leirille) mukaan valmistautumaan. Että ollaan nyt pari päivää mietitty yötä päivää ja nyt on päätetty näin ja näin.

– Mä olin puhelimessa vaan että ”Kurri hei, lopetetaan tää paskanjauhanta. Ei sunkaan tarvii mitään yrittää selittää”. Sanoin vaan, että kiitos kaikesta, onnea kisoihin, Karalahti muistelee saamaansa puhelua maajoukkueen GM Jari Kurrilta ja muistuttaa perään saaneensa itsekin mahdollisuutensa MM-kultaan peräti kolmissa finaaleissa.

Katso Karalahden luotsaaman Wicked Game -podcastin jakso kokonaisuudessaan täältä.