Joe Sakic ei painanut hätänappia ja sai Gabriel Landeskogin pitkäksi ajaksi – ”Sydän ja sielu”
Colorado Avalanchen pitkäaikaisen kippari Gabriel Landeskogin tilanne oli pitkään auki ja kysymysmerkkien alla. Oli jopa lähellä, että ruotsalainen vapautuisi vapaille markkinoille ja vaihtaisi maisemaa.
Toisin kävi. Kaksinkertainen maailmanmestari rustasi nimittäin peräti kahdeksanvuotisen jatkosopimuksen – joten ainakin tämän lapun perusteella pelaaja viettänee koko loppu-uransa Avsissa. 28-vuotias Landeskog sai C-kirjaimen rintapieliinsä jo kaudella 2012-13.
– Olemme iloisia siitä, että kapteenimme solmi pitkän jatkosopimuksen. Gabe on tämän joukkueen sydän ja sielu, sekä tärkeä osa organisaatiotamme niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella, Avalanchen GM Joe Sakic oli ylistänyt esimerkiksi NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
Sitten esille nousi Mikko Rantanen.
– Landeskog on täydellinen johtaja, loistava joukkuetoveri ja hän muodostaa (Nathan) MacKinnonin ja Rantasen kanssa yhden NHL:n parhaista ketjuista. On hienoa, että Landy kantaa Avalanchen pelipaitaa vielä usean vuoden ajan.
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!