Jatkuuko ura Suomessa vai kutsuvatko ulkomaat? Tässä viime kaudella Liigassa pelanneet vapaat pelaajat
Kuva: Juha Tamminen
Edellisen Liiga-kauden päätöksestä on kulunut jo reilut kaksi ja puoli kuukautta. Seuraavan kauden alkuun onkin enää hieman yli kuukausi aikaa. Rauman Pitsiturnaus starttaakin jo ensi viikon lopulla ja siitä lähtevätkin käyntiin seurojen harjoitusottelut ja -turnaukset.
Joukkueiden rakentamiset ovat tässä vaiheessa jo hyvin pitkällä. Vielä tälläkin hetkellä löytyy kuitenkin paljon pelaajia, joilla ei ole vielä sopimusta ensi kaudeksi. Viime kaudella Liigassa pelanneita pelimiehiä on vielä tällä hetkellä vapaana 45 kappaletta.
Mukaan mahtuu koviakin pelimiehiä vielä tässä vaiheessa. Heihin lukeutuvat muun muassa Mikko Kousa, Libor Sulak, Jesse Saarinen, Aleksi Saarela, Tomas Zaborsky, Josh Kestner ja Nicolai Meyer. Osan kohdalla huhuja ensi kauden osoitteista on toki ollut, esimerkiksi Sulakia ja Kestneriä ollaan viemässä KHL:n suuntaan.
Näet alta listan kaikista viime kaudella Liigassa pelanneista sopimuksettomista pelaajista. Nimen perässä on joukkue, jota kyseinen pelaaja edusti viime kaudella.
Hyökkääjät:
Jesse Saarinen, HIFK
Mikko Lahtela, HPK
Matias Myttynen, Ilves
Ville Leskinen, Jukurit
Joachim Rohdin, Jukurit
Brandon Yip, Jukurit
Jere Friberg, KooKoo
Aleksi Saarela, Lukko
Frank Gymer, Pelicans
Micke Saari, SaiPa
Rasmus Hämäläinen, SaiPa
Elmeri Kaksonen, SaiPa
Joni Nikko, SaiPa
Tomas Zaborsky, SaiPa
Niclas Lucenius, Sport
Juho Liuksiala, Sport
Mika Partanen, Sport
Simon Suoranta, Sport
Jarkko Malinen, Tappara
Topi Nättinen, Tappara
Petteri Wirtanen, TPS
Josh Kestner, TPS
Miro Mäkinen, Ässät
Mika Niemi, Ässät
Nicolai Meyer, Ässät
Atte Mäkinen, Ässät
Puolustajat:
Mikko Kousa, HIFK
Ville Varakas, HIFK
Markus Kankaanperä, HPK
Anssi Salmela, Ilves
Ville Hyvärinen, Jukurit
Atte Mäkinen, Jukurit
Roni Allen, JYP
Erik Autio, KooKoo
Libor Sulak, Kärpät
Markus Kojo, SaiPa
Sam Lofquist, SaiPa
Christoffer Sedoff, SaiPa
Stuart Percy, Sport
Teemu Suhonen, Tappara
Alen Bibic, TPS
Joonas Järvinen, Ässät
Joe Morrow, Ässät
Aleksi Varttinen, Ässät
Teemu Vuorisalo, Ässät
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta