Carolina Hurricanesin tavoitteena tehdä jatkosopimus siirtohuhuissa pyörineen tähtipuolustajansa kanssa
Kauden päätteeksi erilaisissa siirtohuhuissa pyörineen Carolina Hurricanesin 28-vuotiaan kanadalaispuolustajan Dougie Hamiltonin edellinen sopimus päättyi viime kauteen.
NHL:n verkkosivujen jutun mukaan Hurricanes olisi kuitenkin tekemässä jatkosopimuksen Hamiltonin kanssa. Sopimuksen tekeminen on tällä hetkellä seuran ykköstavoitteena. Joukkeen GM Don Waddell kertoikin, että tarkoitus olisi saada allekirjoitettua sopimus lähipäivien aikana, ennen vapaiden pelaajien markkinoiden alkamista.
– Tavoitteenamme on saada hänet allekirjoittamaan sopimus. Se ei ole muuttunut lainkaan. Molemmat olemme yhtä mieltä siitä, että meidän on saatava tämä ratkaistua ennen kuin vapaiden agenttien markkinat alkavat (28. heinäkuuta), koska jos ne alkavat, tarvitsemme puolustajan. Emme voi olla kärsivällisiä ja odottaa häntä. Haluamme Dougien takaisin ja toivomme, että voimme tehdä sen tällä viikolla, Waddell kertoo NHL:n verkkosivuilla.
Edellisen kolmen kauden ajan Hamilton on pelannut Hurricanesin paidassa. Jokaisella kaudellaan tähtipuolustaja on onnistunut tehtailemaan noin 40 pistettä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä