TuTo Hockey julkaisi ensi kauden joukkueensa – mukana yli 400 KHL-ottelun konkari sekä junnusarjan hirmutehoilija
Mestiksessä pelaava TuTo Hockey julkaisi perjantaina tulevan kauden joukkueensa. Mukana oli kaksi maalivahtia, 8 puolustajaa ja 17 hyökkääjää. Hankinnoista voidaan kirkkaimpina nostaa esiin venäläiset Aleksander Nikulin sekä Anton Vasilev.
35-vuotias Nikulin ei pelannut viime kaudella lainkaan, mutta edusti TuToa myös sitä edellisellä kaudella 11 ottelussa. Niissä hyökkääjä mätti 13 pistettä. Konkari on pelannut KHL:ssä seitsemässä eri joukkueessa peräti 453 ottelua ja tehnyt niissä 178 pistettä. NHL-kaukaloissa hän on päässyt viilettämään kolmessa ottelussa.
– Nikulin teki ison vaikutuksen 19-20 kaudella, joten tiedetään tasan tarkkaan mitä saadaan. Johtava kiekollinen pelaaja, vahva kamppailija, erinomainen pelintekijä, aloittaja sekä yv-pelaaja. Tuo meille paljon lisää ammattimaisuutta, johtajuutta sekä ratkaisuvoimaa kärkiketjuihin, TuTon verkkosivuilla kommentoidaan tuoretta hankintaa.
23-vuotias Vasilev on pelannut viime kaudet Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla VHL:ssä sekä maan juniorisarjassa MHL:ssä. Nuorten sarjassa venäläishyökkääjä olikin hirmuvireessä: kaudella 2018-19 Vasilev viimeisteli 57 pelissä komeat 96 pistettä! Nuorukaista ei kuitenkaan ole varattu NHL:ään.
– Vasilev omaa erittäin hyvät nopeustaitavuusominaisuudet, omaa hyvän pelikäsityksen ja kykenee erittäin luoviin ratkaisuihin. Tuo meille ison annoksen arvaamattomuutta ja tehoja hyökkäykseen, TuTon sivuilla kommentoidaan nuoresta venäläisestä.
Voit katsoa koko joukkueen täältä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pelikieltoa tulossa? Liigan kurinpito otti HIFK:n ja TPS:n pelin syyniin
- Murskatappio ajoi jokerifanit ahdinkoon: ”Ensimmäiset valmentajapotkut lähellä?”
- Jokereille murskatappio! Molemmista maalivahdeista tehtiin reikäjuustoa
- Huhumylly NHL-supertähden ympärillä kiihtyy – nyt tuli uusi paljastus
- Näkökulma: Puheet Pelicansin konkurssivaarasta ovat räikeästi liioiteltuja
- Jokerit-faneja hemmotellaan – tähtihankinta debytoi!
- Anton Lundellilta paljastus hurjista mestaruusjuhlista – suomalaistähti sairaalaan!
- KSML: JYP teki rajut tappiot – ”Kuluja on liikaa”
- Vancouver löi tiskiin jättisopimuksen – nuorelle tähdelle 75 miljoonaa dollaria
- Kissa vei Tommi Niemelän kielen murskatappion jälkeen: ”Ei mulla ole mitään sanottavaa”
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta