Suomi – Kanada: Uusiiko Leijonat mestaruutensa?

MM-kisat
Suomi – Kanada
Sunnuntai 06.06. klo 20:15
Leijonat teki sen taas. Lauantain välierä ei ollut Saksaa vastaan helppo, mutta tulos ratkaisee. Vastaan asettuu Kanada, joka teki ihmenousun finaaliin asti, vaikka joukkue näytti aluksi olevan täydellisellä lomamatkalla. Sama finaalipari kohtasi kaksi vuotta sitten, ja silloin Leijonat oli parempi. Entä tällä kertaa?
Leijonien voitosta jättikerroin 30.00!
Suomi oli Saksaa vastaan jyrän alla pitkiäkin jaksoja. Kovin usein ei avauserän pelinkuvalla mentäisi pukukoppiin 2-0 johdossa. Iiro Pakarisen maali menee selkeästi maalivahdin piikkiin, ja Hannes Björnisen osumassa Saksan puolustus sekoili urakalla. Karu totuus on kuitenkin, että Saksa vei laukaukset ja loi ottelussa enemmän maaliodottamaa. Toni Söderholmin suojatit pakottivat Leijonat myös lukuisiin virheisiin. Leijonien taito on siinä, että voittoja pystytään kairaamaan vaatimattomallakin esityksellä. Lisäksi Jussi Olkinuora on tällä hetkellä seinä.
Yksi Kanadan suunnanmuutoksen suurimmista syistä taitaa olla Andrew Mangiapanen liittyminen joukkueeseen. Miehen saavuttua Latviaan, ei varsinaisen peliajan tappioita ole enää tullut, ja turnauksen suosikeihin lukeutuneet Venäjä ja USA putosivat pudotuspeleissä. Jenkkejä vastaan Mangiapane oli Kanadan voiton takuumies kahdella osumallaan. Kanada hävisi Suomelle lohkovaiheessa äärimmäisen niukasti, ja tasaista tulee olemaan finaalissakin.
Lyö vetoa ottelusta:
Kertoimissa ei saada kummoista etua suuntaan eikä toiseen. Jos vetoa meinaa lyödä, ei Leijonien lyöminen ole huono vaihtoehto. Lauantaina voitettiin huonollakin pelillä, mutta sunnuntaiksi Jukka Jalonen virittää jälleen joukkueensa uusiksi. Luotetaan Leijoniin (60 min) kertoimella 2,45.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue