Ongelmia pukukopissa? Lähde: Calgary heittämässä tähtihyökkääjänsä pihalle

Calgary Flamesin kausi jäi isoksi pettymykseksi. Joukkue pelasi heikkotasoisessa Kanadan divisioonassa, mutta ei kyennyt nappaamaan pudotuspelipaikkaa. Aiempina vuosina Calgary on pärjännyt runkosarjassa, mutta on tippunut ulos pudotuspeleistä ensimmäisellä kierroksella.
Ei ole yllätys, että ensi kaudeksi Calgaryn pelaajistoon ollaan tekemässä muutoksia. Yllätys sen sijaan on se, että lähtijänä on joukkueen parhaimmistoon kuulunut Matthew Tkachuk. Sportsnetin asiantuntija Shane O’Brien sanoo, että Tkachukin päivät Flamesissa ovat ohi.
23-vuotias Tkachuck pelasi tällä kaudella 56 ottelua. Niissä hän nakutti tehot 16+27=43. Parhaalla kaudellaan hän on iskenyt 34 maalia ja 77 tehopistettä runkosarjassa. Hänen sopimustaan on vielä kauden verran jäljellä. Keskimääräinen vuosipalkka on 7 miljoonaa dollaria.
Tkachukin otteissa ei ole ollut vikaa. Pohjois-Amerikassa on spekuloitu, että ongelmat ovat enemmänkin joukkueen pukukopissa ja pelaajien keskinäisissä kemioissa. Calgaryn joukkuehenkeä on kritisoitu useaan otteeseen aiemminkin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!