Suomi – Latvia: Kohti lohkovoittoa

MM-kisat
Suomi – Latvia
Sunnuntai 30.05. klo 20:15
Leijonat johtaa sunnuntain otteluita ennen B-lohkoa kolmellatoista pisteellä. Hyvää turnausta pelaava USA on pisteen päässä toisena ja illalla vastaan asettuva Latvia on viidentenä kahdeksalla pisteellään. Voitto veisi Jukka Jalosen suojatit askeleen lähemmäs lohkovoittoa.
Leijonien trappi puri Saksaan hyvin, ja vastustaja jäi paikoitellen neuvottomaksi Suomen pitävän puolustuksen edessä, eikä Jussi Olkinuoralle lauottu ottelussa kuin kolmetoista laukausta. Suomi loi aivan mukavasti maalipaikkoja, mutta lisäosumat jäivät tällä kertaa piippuun. Kurinalainen puolustuspeli toimi oikeastaan paremmin kuin kertaakaan koko kisojen aikana: saksalaiset eivät pystyneet paineistamaan Leijonia kunnolla oikeastaan missään vaiheessa.
Latvia haksahti Norjaa vastaan toiseen perättäiseen tappioon. Ottelu oli tasainen, ja kumpi tahansa olisi voinut viedä voiton. Latvialla on vielä isot panokset jatkopaikan suhteen, ja Leijonia vastaan tarvittaisiin pisteitä. Joukkueen normaalisti hyvin organisoitu puolustus ei toiminut norjalaisia vastaan optimaalisesti, ja sunnuntain matsissa haaste kasvaa oleellisesti, kun vastassa on Leijonien kovempi koneisto.
Lyö vetoa ottelusta:
Vedonlyönnillisesti ottelu ei tarjoa sen kummoisempaa herkkua. Mennään viihdepuoli edellä ja otetaan fanibetsi Leijoniin. Vedon lipuminen lunastukseen vaatisi vähintään kahden maalin leijonavoiton: Tasoitusveto, Suomi -1.5 kertoimella 1,83. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonat-hyökkääjä jatkaa uraansa neljän vuoden tauon jälkeen – siirtyy II-divisioonaan!
- Kisa: osallistu arvontaan ja voit voittaa itsellesi NHL26-pelin!
- IS: Jokereita uhkaa mojova rangaistus
- Näkökulma: HIFK:sta on tullut surkeiden sopimusten loppusijoituspaikka
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Olli Jokinen latasi suoraa tekstiä: ”Kaikkien tässä täytyy peiliin katsoa”
- HIFK:n uuden värväyksen Liiga-ura sai karmean startin
- HIFK jäädyttää seuralegendan pelinumeron
- Tuomariratkaisu Pelicansin ottelussa sai Antero Mertarannan tyrmistymään MTV:llä: ”Nyt täytyy sanoa, että…”
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Joakim Kemell passitettiin AHL:ään – faneilta täystyrmäys: ”Olen kyllästynyt tähän”
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue