Ruotsi – Iso-Britannia: Pakkovoiton vuoro
MM-kisat
Ruotsi – Iso-Britannia
Perjantai 28.05. klo 16:15
Tre Kronorin kisat ovat käymässä päivä päivältä ja ottelu ottelulta pahemmaksi painajaiseksi. Joukkueen historiallinen putoaminen jo alkulohkoon on hyvin mahdollista, jopa todennäköistä. Johan Garpenlövin päivät valmennuksessa ovat luetut. Iso-Britannia etenee kisoissa ilman paineita ja otti viime ottelussa jo voitonkin.
Tämä ottelu on Ruotsille välttämätön kasvojenpuhdistuksen paikka. Onnistunut Sveitsi-ottelu helpotti jo hieman tunnelmia länsinaapurissa ja Tshekkiä vastaan alkupuoli oli lupaava. Tshekki käytti kuitenkin Tre Kronorin kurittomuuden ja huolimattomuuden täysin hyväkseen, ja katastrofi oli valmis. Nyt tarvitaan paineenkäsittelykykyä, sillä kaikista lopuista otteluista Ruotsi tarvitsee voiton.
Iso-Britannian kiekko tuntuu parissa vuodessa menneen ison harppauksen eteenpäin, vaikka matkaa maailman huipulle on vielä kosolti. Hyvän kehityksen voisi kuvitella jatkuvan, kunhan brittipelaajia pääsee pikkuhiljaa parempiin sarjoihin pelaamaan. Valko-Venäjä vei brittejä vastaan laukaukset, mutta Iso-Britannia hallitsi peliä ajoittain selvästikin. Liam Kirk on ollut brittien tehopelaaja.
Lyö vetoa ottelusta:
Iltapäivällä nähdään, puristaako Tre Kronor mailaa, vai vastaako joukkue huutoon. Paras viihdeveto tähän otteluun on runsasmaalisuus – maaleja voi tulla paljonkin, jos ketsuppipullo aukeaa. Vetosuositus on Ottelussa yli 6.5 maalia kertoimella 1,98. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta