KHL-seuran suomalaistähdille lopputili – venäläissivustolta karu arvio: ”Ei enää käyttöä huippujoukkueissa!”
Kuva: Sibir Novosibirsk
KHL:n pelaajarintamalla on parhaillaan meneillään hullut päivät sarjan siirtoikkunan avauduttua huhti-toukokuun vaihteessa.
Kuluvalla kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Sibir Novosibirsk ilmoitti jo aiemmin kahden kärkihyökkääjänsä, Juuso Puustisen ja Mikael Ruohomaan lähtöpasseista. Venäläissivusto Championat lataa karun arvion suomalaiskaksikon jatkosta KHL:ssä.
– Kaksi kautta Siperiassa viettäneet suomalaiset eivät varmuudella jatka seurassa ensi kaudella. Heille ei tarjottu jatkoa, koska Sibir ei tarvitse epätasaisia ja ratkaisupeleissä kuvasta katoavia ulkomaalaispelaajia, Championat aloittaa tylytyksensä.
– Tämä ei silti tarkoita, etteikö kaksikolle löytyisi yhä kysyntää KHL:ssä. Puustinen on synnynnäinen maalintekijä, Ruohomaa taas vahva pelintekijä. Vaikea uskoa KHL:n kärkiseurojen kiinnostuvan suomalaiskaksikosta, mutta alemman kastin joukkueiden keskuudesta kysyntää saattaa yhä löytyä. Myös siirtyminen muihin Euroopan sarjoihin on mahdollista, venäläissivusto näkee.
32-vuotias Ruohomaa kasasi päättyneellä KHL-kaudella 55 peliin tehot 9+30=39 ollen joukkueensa paras pistemies. 33-vuotias Puustinen taas kasasi 46 ottelussa tehot 18+12=30.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksen huippuhankinta vaarassa – NHL-seura iski yllättäen väliin
- NHL:stä kajahti – Jarmo Kekäläinen teki ison päätöksen Buffalossa!
- Pelicansin uusi urheilujohtaja selvillä!
- Maisema vaihtuu – Ilves-puolustajan sopimus purettu!
- Tappara rysäytti kuusi sopimusuutista – mukana kovia vahvistuksia!
- Huippukaappaus! Lars Bryggman palaa Liigaan: ”Kokenut ja voittava pelaaja”
- Janne Kuokkanen hyppäsi Leijoniin kesken armeijan: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Antti Pennaselta suora paljastus: Konsta Helenius huippuketjuun!
- Näkökulma: Mitä oikein odotit, Imatran Ketterä?
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat