Kansa ihmeissään: TPS julkaisi uuden pelaajan sopimuksen hämmentävällä tavalla – ”Kukas h*lvetti tämä on?”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan tuore hopeamitalisti TPS tiedotti esimerkiksi Twitter-tilillään äskettäin, että huippupakki Elmeri Eronen palaa Turkuun kaksivuotisella sopimuksella.
Oikealta laukova puolustaja pelasi kaksi viimeistä kautta HPK:ssa ja nousi sinä aikana EHT-tason puolustajaksi, joten nimen pitäisi olla tuttu kiekkokansalle. Kun Eronen on TPS:n kasvatti ja hän edusti seuraa ennen Hämeenlinnan vuosiaan, luulisi pakin olevan myös turkulaisille tuttu.
Nuorten Suomen mestarin siirron some-päivitys keräsi kuitenkin Twitterissä kummastusta, kun tässä sinänsä näyttävässä ja hienosti tehdyssä videossa ei ollut mainintaa pelaajan oikeasta nimestä. Siinä oli maininta vain ”Kissasta”, joka on esimerkiksi Wikipedian mukaan turkulaisen lempinimi – ja tästäkös kansa oli hämillään.
– Mikä janari tämä Kissa nyt sitten on?
– Onko vieläkään selvinnyt, kuka tämä kissa on? Ja mitä rotua?
– Kuka on kissa? Ei sano mulle yhtään mitään.
– Hyvää tiedottamista. Kukas h*lvetti tämä on? Pitäisi vissiin kaikkien tietää, kun ei tarvitse mainita edes oikeaa nimeä.
No, Eronen se nyt sitten on. Kova vahvistus latoi runkosarjaan jääneen Kerhon väreissä menneellä kaudella 55 pelissä tehot 9+31=40 (+14).
TPS vahvisti Twitterissä nokkelassa postauksessa, että Erosen lempinimi tosiaan on ”Kissa”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
