Kokkolan Hermes on näyttänyt jääkiekon Mestiksen pudotuspeleissä sen, ettei runkosarjan sijoituksella ole jatkopeleissä merkitystä, kunhan sijoitus sinne riittää.

Kokkolalaisjoukkue pääsi pudotuspeleihin toiseksi viimeisenä, yhdeksäntenä. Yskähdelleen runkosarjaurakan jälkeen tekeminen on ollut luokkaa hämmentävää, sillä avauskierroksella Hermes pisti laulukuoroon TUTOn otteluvoitoin 2-1 ja puolivälierissä lukua otti runkosarjan ykkönen K-Espoo voitoin 2-0.

Espoolaisjoukkueeseen kuuluivat tällä kaudella muun muassa Liigastakin tutut Teemu Ramstedt, Sami Anttila, Joni Jurmo ja Roope Taponen.

Pudotuspelikevään ainoa tappio on tullut jatkoerässä, ja kovaa kieltä kertoo sekin, että nyt joukkue on voittanut putkeen kolme ottelua jatkoilla.

Kuin kruununa, Hermeksen kaikki viisi pudotuspeliottelua ovat päättyneet maalin erolla, ja näistä siis vain yksi on tuonut tilille tappion.

Hermeksen suoritukset ovat ailahdelleet kovasti, ja pronssia joukkue on napannut vuosina 2001 ja 2004. Kevät 2019 huipentui runkosarjan ykkössijaan, mutta pudotuspeleissä tie nousi pystyyn heti puolivälierissä.

Nyt latu on auki vaikka mihin. Niin tosin on välierävastustajakin.