Totaalinen koronasirkus se vain jatkuu: Jo toisen mestariehdokkaan kausi loppui kesken välierien – nyt sen päätti avi
TPS:n kotisivuilla tiedotettiin tänään karmeista uutisista. Koska Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt kiirastorstaina suljettavaksi Varsinais-Suomen kaikki liikuntatilat koronan takia muutamia kummallisia poikkeuksia lukuun ottamatta, on TPS:n A-nuorten kausi täten paketissa. Joukkue ei voi pelata kotiseudullaan lainkaan.
Turkulaisjoukkue oli juuri viikolla yltänyt U20 SM-sarjassa välieriin, jossa sen piti kohdata Tappara – joukkue, joka pääsi jo välieriin ilmaislipulla koronatartuntojen lopetettua puolivälierävastustajaksi tyrkyllä olleen Pelicansin kauden aiemmin. Näin siis korona on päättänyt jo kahden mestariehdokkaan sesongin äärimmäisen tylysti.
– Terveys on ensimmäinen asia, jota viranomaiset valvovat valtakunnallisesti. Me toimimme, kuten viranomaiset meille kertovat, HC TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kertoi.
Turun Palloseura esitti tiedotteessa syvän pahoittelun kauden ennenaikaisesta päättymisestä TPS:n A-nuorten valmennusjohdolle, pelaajille sekä koko taustaryhmälle.
Jälleen ilman alkuperäistä vastustajaa jäävä Tappara kohtaa välierissä nyt Lukon, jonka piti pelata toisessa semifinaaliparissa Kärppiä vastaan. Oululaisjoukkue sai kuitenkin ilmaislipun finaaliin runkosarjan toisen vaiheen parhaana joukkueena.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu