SuomiKiekko ennakoi kaikki Liigan pudotuspelien otteluparit. Nostamme esiin vahvuudet, heikkoudet, vaarallisimmat aseet ja ennustamme, kuinka ottelusarjassa tulee käymään. Tässä artikkelissa käymme läpi Lukon ja Ilveksen välisen puolivälieräsarjan.

Vahvuudet ja heikkoudet

Vahvuudet
Kokoonpanooltaan tasainen, mutta silti supertähtien johtama Lukko jylläsi runkosarjassa ylivoimaisesti ykköseksi 127 pisteen saaliilla. Miettikääpä sitä, että raumalaisjoukkue oli ainoa yli 200 maalin porukka ja samalla 114 päästettyä oli toiseksi vähiten. Ainoastaan koronan jatkuvan temppuilun kohteeksi joutunut HIFK päästi vähemmän – 113 osumaa kymmenen peliä vähemmän pelanneena.

Raumalaisten ylivoimaprosentti 21,89 oli runkosarjan kolmanneksi paras ja alivoimatehokkuus 88,26 parasta. Mahtaviin tilastoihin johti joukkue isolla j-kirjaimella – neljä tasaista kenttää, yhteensä 10 nollapeliä torjuneet maalivahdit Lassi Lehtinen ja Oskari Setänen, kiekollinen ja kiekoton dynaamisuus, kärsivällisyys…

Mitä epäkohtia runkosarjan ykkösessä siis voisi olla? Monikaan asia ei puolla sitä, että Lukko nyt yhtäkkiä sulaisi.

Ilves tosin saanee pienen edun – joka ei kuitenkaan vähennä Lukon arvoa – pudotuspelejä jo pelanneena. Tupsukorvat jylläsivät KooKoota vastaan playoffien avauskierroksen avausosassa 4-1-voittoon, mutta toisessa pelissä Tampereella KooKoo rallatteli 3-0-johtoon ja ottelusarjassa 4-4-lukemiin. Näytti, että Ilves on totaalisen kipsissä väkevän ensimmäisen pelin jälkeen.

Vaan mitä vielä. Vaikka avausosa meni sen käsikirjoituksen mukaan, eikä toisen pelin avauserässä se saanut yhtäkään kutia kohti KooKoo-maalia, handlasi joukkue lopulta vuoristoratamaisen sarjan Matias Myttysen ja Eemeli Suomen iskiessä jatkopaikan tuoneet maalit. Tupsukorvat eivät siis säikähtäneet lopulta mitään.

Ottelusarja oli kuin ajoittain kipsiin joutuneen Ilveksen koko runkosarjakausi pienoiskoossa. Ailahtelua, huonoa, hyvää, ratkaisukykyä. Maalarien lisäksi esille nousivat mahtavan paluun askiin tehnyt ja pari ykkössyöttöä ratkaisupelissä saalistanut hyökkääjä Panu Mieho sekä kummassakin matsissa lähes 40 koppia ottanut maalivahti Eetu Mäkiniemi.

Heikkoudet

Toisaalta ailahtelun voi mieltää totta kai Ilveksen heikkoudeksi – vaikka se lopulta pohjalta kampesi riittävään tappioon toisessa osassa. Nyt vuoristorataan ei ole varaa. Miten sen pystyy välttämään kolmessa tai maksimissaan viidessä pelissä, kun tällaista oli aistittavissa koko runkosarjan?

Tupsukorvien pelaajiston taitotason ääripäät ovat kauempana toisistaan kuin Lukon tasaisen vahvassa, suorastaan suvereenissa nipussa.

Jos Lukosta nyt on väkisin etsittävä joku heikkous, niin päävalmentaja Pekka Virran koronaviruksen tuoma joutuminen sivuun voisi olla sellainen – olkoonkin, että Raumalle pienimuotoisen dynastian luonut taikuri on mukana joukkueen arjessa sivusta käsin. Samalla pitää ymmärtää se, että valmennusvastuun kantava Erik Hämäläinen on tehnyt työnsä Virtaa paikaten ensiluokkaisesti.

Jos Ilves ei ailahtele KooKoo-pelin alun tai yhtä lailla runkosarjassa nähdyn kaltaisesti, voi luvassa olla tasokkain puolivälieräpari kaikista. Mitään Havaiji-kiekon tapaista hulluttelua tuskin nähdään, mutta toisaalta peruutteluunkaan tuskin kumpikaan lähtee.

– Haastaja ollaan oltu joulun jälkeen. Lukko on erittäin laadukas ja hyvin valmennettu. Meillä on heitä vastaan hyviä kokemuksia ja ollaan pelattu kauden parhaita pelejä heitä vastaan, Ilves-luotsi Jouko Myrrä sanoi Liigan nettisivuilla perjantaina.

Vaarallisimmat aseet

Daniel Audette, Lukko

Ihanasti liikkuva, sulava, nopea, joka osaa samalla käsitellä kiekkoa kauniisti. Peluri on pelote oikeastaan jokaisella osa-alueella pelote-sanan tarkoittaessa tässä sellaista pelaajaa, joka voittanee suuren osan tilanteistaan.

Sentteri painoi runkosarjan 60 pelissä tehot 13+37=50 tehotilaston jäädessä 23 pinnaa plussalle. Tuossa tilastossa Audette sai muuten minuuksia vain 22 kappaletta. Siis 60 ottelussa, pelaten vastustajien parhaimpia vastaan 17 minuutin peliaikakeskiarvolla.

Eetu Mäkiniemi, Ilves

NHL-laina Lukas Dostalin lähdön jälkeen tuskaillen ilmiliekkeihin herännyt vahti vastasi runkosarjassa Ilveksen onneksi niihin odotuksiin, mitä Dostal jätti – tai sanotaan, että vastasi vähimmäisodotuksiin. KooKoota vastaan ysiysi oli suorastaan maaginen ottaen kahdessa pelissä lähes 80 koppia. Nytkin pitäisi venyä Lukon neljän tuloksen tekemiseen pystyvän kentän edessä.

Näin ottelusarjassa käy

No nyt kun mietitään tiivistelmää joukkueiden vahvuuksista, heikkouksista ja kaikkein timanttisimmista yksilöistä, ei tulema ole epäselvä. Raumalaisjoukkueesta ei löydy vieläkään ensimmäistäkään sellaista epäkohtaa, jota tuijottamalla voisi perustellen sanoa Lukon kaatuvan ottelusarjassa.

Toki Liiga on sen verran tasokas, että aivan rallatellen raumalaispoppoo ei selviä. Ottelut lienevät suurimmilta osin maalin pelejä ennen mahdollisia tyhjään rysiin uppoavia laakeja.

Lukko etenee välieriin voitoin 3-1.